Leijonat.fi

       

×

BSM: HIFK ja Sport vahvoina jatkoaikapeleissään – kaksi viimeisen sekunnin maalia viikonloppuna

B-nuorten SM-alkusarjassa pelattiin viikonloppuna neljä jatkoaikaottelua. Sekä HIFK että Sport kuittasivat näistä kaksi voittoa tililleen. HIFK:lle jatkoaikapelit ovat olleet syyskaudella voitokkaita.


Perjantaina HIFK voitti Helsingin paikallispelissä Jokerit 4-3 puolustaja Christian Sedoffin kauden avausosumalla. Ylivoimaosuma syntyi ajassa 63.58. Markus Kallionkieli oli pelastanut HIFK:n jatkoajalle tasoitusmaalillaan ajassa 59.59.

Paikallispelit jatkuivat lauantaina Tikkurilassa, jossa HIFK kukisti K-Vantaan 2-1. Jatkoaika tuotti jälleen tulosta, kun Rasmus Heljanko päätti ottelun ajassa 61.31.

Lauantain ottelu oli HIFK:lle kauden neljäs jatkoaikaottelu ja kolmas peräkkäinen. Helsinkiläiset ovat voittaneet kaikki pelit jatkoajalla, eikä voittomaalikilpailuja ole tarvittu.

Sport siirsi lauantain kierroksella ratkaisun jatkoajalle KooKoota vastaan, kun Rasmus Rönnholm tasoitti 3-3:een ajassa 59.59. Jatkoajalla Elias Kivi teki voittomaalin ajassa 61.50.

Sunnuntaina Sport menetti kahden maalin johtonsa Pelicansia vastaan, eikä jatkoaikakaan tuonut tulosta. Veeti Lehmuskallio oli ainoa onnistuja voittomaalikilpailussa ja ratkaisi lisäpisteen vaasalaisille.

 

B-nuorten SM-alkusarja 2017–18
Sarjatilanne 9.10.2017

1.  Kärpät       12 10  1  1  0  65- 26 +39  33
2.  TPS          12  8  1  0  3  47- 29 +18  26
3.  Jokerit      11  7  0  3  1  46- 31 +15  24
4.  Lukko        12  6  2  1  3  42- 27 +15  23
5.  KalPa        12  6  1  1  4  44- 40 + 4  21
6.  K-Vantaa     11  6  1  1  3  39- 35 + 4  21
7.  HIFK         11  4  4  0  3  38- 26 +12  20
8.  Blues        12  6  0  1  5  42- 38 + 4  19
9.  Ilves        12  5  1  1  5  36- 38 - 2  18
10. HPK          11  5  0  1  5  35- 30 + 5  16
-----------------------------------------------
11. KooKoo       11  3  3  1  4  38- 45 - 7  16
12. Pelicans     11  3  0  2  6  26- 41 -15  11
13. Sport        12  2  2  1  7  30- 48 -18  11
14. Tappara      10  3  0  1  6  30- 40 -10  10
15. K-Kissat     10  1  0  1  8  17- 39 -22   4
16. K-Laser/KKP  12  0  0  0 12  18- 60 -42   0

 

Sarjataulukko - Alkusarja

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Kärpät
30
173
-
57
83
2. Jokerit
30
122
-
90
60
3. Lukko
30
101
-
79
57
4. TPS
30
114
-
81
56
5. Blues
30
118
-
84
55
6. Tappara
30
109
-
85
53
7. HIFK
31
99
-
89
51
8. HPK
30
100
-
78
49
9. KalPa
30
95
-
99
44
10. Pelicans
30
77
-
87
41
11. Ilves
31
89
-
114
40
12. KooKoo
30
99
-
115
39
13. K-Vantaa
30
90
-
120
39
14. K-Kissat
30
51
-
113
23
15. Sport
30
60
-
139
17
16. K-Laser/KKP
30
67
-
141
14
17. Salzburg
6
24
-
17
11


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: