maanantai, 22 tammikuu 2018 21:54

Blogi: Venla Hovi ja 26 vuotta kiekkoa - "Luvassa on vauhdikkaita, viihdyttäviä ja tunteikkaita pelejä!"

Kirjoittanut Venla Hovi
Venla Hovi Bisonsin pelipaidassa. Venla Hovi Bisonsin pelipaidassa.

Sain ystävältäni viime viikolla kutsun tulla hänen työpaikalleen Suomen Telecenterille puhumaan yrityksen esimiehille tavoitteellisuudesta ja motivaatiosta. Ennen vierailua ehdin hieman miettiä omaa urheilu-uraani, ja kaikkea sitä, minkä vuoksi olen tätä hommaa jaksanut tehdä 26 vuotta. En varmasti olisi 4-vuotiaana uskonut minkälainen matka minua vielä odottaa. Tästä onkin hyvä aloittaa minun blogivuoroni.

Kaikki alkoi Tampereen Tammelassa; Päiväkodissa ilmoitin tomerasti, että minusta tulee isona NHL-pelaaja ja rosvo, koska tiesin olevani poikia parempi pelaamaan, eikä minua saanut kukaan juosten kiinni. Kumpikaan toiveistani ei loppuviimein toteutunut, mutta kyky unelmoida ja tehdä töitä tavoitteideni eteen ei ole koskaan sammunut. Olen myös aina nauttinut pelaamisesta ja harjoittelusta, joka on välttämätön asia jaksamisen ja motivaation kannalta.

Pelasin koko lapsuuteni poikajoukkueissa, ja jossain vaiheessa siirryin pelaamaan myös tyttöjen ja naisten kanssa. Siirtyminen naiskiekkoon tapahtui sulavasti, ja mukaan alkoi tarttua monia hyviä ystäviä, joiden kanssa olen saanut kulkea tätä matkaa yhdessä aina olympialaisiin asti. Nautin jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää pelikavereideni kanssa, oli se sitten kentällä kilpaillen, kopissa yhdessä nauraen, tai jääkiekon ulkopuolella vanhoja tarinoita muistellen.

Lapsena kaikki vapaa-aikani kului urheillessa monipuolisesti. Seurasin myös tiiviisti eri pelaajia muun muassa Ilveksen SM-liigajoukkueesta ja NHL:stä. Omia idoleitani olivat Pavel Bure ja Saku Koivu, välillä tuli myös leikittyä maalivahtia - Patrick Roy oli ehdoton suosikkini. Jääkiekon ohessa pelasin muun muassa jalkapalloa ja lumilautailin. Olin kovin energinen lapsi, jolla riitti seikkailunhalua.

Jääkiekkoilu on mahdollistanut myös seikkailun. 16-vuotiaana päätin lähteä vaihto-oppilaaksi Kanadaan vuodeksi high schooliin opiskelemaan ja pelaamaan. Lukiosta valmistuttuani lähdin stipendin turvin USA:han Niagaran yliopistoon jälleen kerran opiskelemaan ja pelaamaan, mutta palasin sieltä ensimmäisen kauden loppupuolella äitini vakavan sairauden vuoksi. Kehityin tuon vajaan kauden aikana aivan hirveästi pelaajana, ja halusin jossain vaiheessa palata Pohjois-Amerikkaan.

 

Tällaisen tsemppivideon Hovin pelikaverit tekivät!

USA:ssa pelatun kauden jälkeen pelini jatkuivat jälleen Suomessa. Mieleeni ovat jääneet päällimmäisenä kaksi Kuopiossa pelattua kautta. Opin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni rentoutumaan ja "naattimaan" elämästä. Joskus mietinkin, että ne kaksi kautta olivat todella tärkeitä pelaajaurani kannalta. Selätin viiden vuoden vammakierteen oppimalla kuuntelemaan omaa kroppaani, ja lisäksi aloin käsitellä avoimemmin asioita, kuten äitini poismenoa.

Kaiken keskellä tuli Vancouverin ikimuistoiset olympialaiset, tuli Sotshin pettymykseen päättyneet karkelot, ja tässä sitä ollaan jo konkarina valmistautumassa PyeongChangin kisoihin. Valmistautumiseni on sujunut erittäin hyvin, ja olen onnellinen siitä, että palasin pelaamaan Pohjois-Amerikkaan. Asun tällä hetkellä kolmatta vuotta Kanadan Winnipegissä, joka on varmasti maailman hulluin ja kylmin kiekkokaupunki. Winnipegistä on tullut minulle koti, jota kaipaan aina Suomessa ollessani.

"Pegissä" pelaan Bisons-nimisessä yliopistojoukkueessa ja harjoittelen yhdestä kolmeen kertaa päivässä. Pidän yhden vapaapäivän viikossa, jolloin pyrin unohtamaan kiireen ja jääkiekon. Lisäksi opiskelen kokopäiväisesti, valmennan eri ikäisiä tyttöjä, toimin mentorina, ja teen töitä koulun urheilumarkkinoinnissa aina silloin kun ehdin.

Vaikka tuo kaikki kuulostaa aika paljolta, niin olen onnistunut rakentamaan kaiken harjoittelun ja pelaamisen ympärille niin, että mikään ei estä minua kehittymästä. Koska en ole ikinä pelannut kiekkoa ammatikseni, olen kokenut työssäkäynnin ja opiskelun hyvin tärkeäksi, jotta löytäisin mielekästä tekemistä oman peliurani jälkeen. Nyt kuitenkin ajatukseni ovat tässä ja nyt, ja tietenkin tulevissa olympialaisissa.

Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen katselisi meidän pelejä, koska kaikki tuki kotimaasta auttaa meitä menestymään. Luvassa on vauhdikkaita, viihdyttäviä ja tunteikkaita pelejä!

Tässä oli minun tiivistetty kiekkotarinani, seuraavaksi vuorossa Pirkkalan Pingviini Sara Säkkinen!

• Kaikki Meidän matka -blogin tekstit löydät täältä

 

Venla Hovi Naisleijonien pelaajakuvassa toukokuussa 2017.