Leijonat.fi

       

×


Suomen naisten olympiajoukkue 2018.


 

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen uskoo, että USA- ja Kanada-pelit vauhdittavat tappioista huolimatta joukkuetta kohti turnausmenestystä.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomen ainoan maalin Kanada-pelissä viimeistellyt Riikka Välilä korosti ottelun alun merkitystä kovatasoisessa turnauksessa.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Naisleijonien toinen ottelu PyeongChangin talviolympialaisissa päättyi 1-4-tappioon Kanadalle.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomen naisten olympiajoukkue kohtaa turnauksen toisessa ottelussaan Kanadan. Yle Areena, Yle TV2 ja Yle Puhe seuraavat kello 9:40 käynnistyvää ottelua suorissa lähetyksissä.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Tyttöjen maailmanmestaruudesta on pelattu vuodesta 2008. Kymmenessä ensimmäisessä MM-turnauksessa finaalissa kohtasivat USA ja Kanada, mutta tänä vuonna toisen kohtalona on jäädä loppuottelun ulkopuolelle. Tyttökiekon jättiläiset joutuvat nimittäin vastakkain jo perjantain välierissä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Naisleijonien valmistautuminen kohti Etelä-Koreassa pelattaviin talviolympialaisiin lähenee loppuaan ja ennen varsinaisia kisoja pelataan Saksan Füssenissä viimeinen harjoitusturnaus, Nations Cup. Suomi kohtasi avausottelussa Kanadan alle 22-vuotiaiden maajoukkueen. Ottelu tarjosi tasaista ja vauhdikasta peliä, jonka Naisleijonat onnistui voittamaan viime hetken ylivoimamaalilla 3-2.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Naisleijonien viimeinen turnaus ennen olympialaisia on Saksan Füssenissä pelattava Nations Cup. Suomi kohtaa turnauksen avausottelussaan Kanadan, ottelu alkaa keskiviikkona 3.1. Suomen aikaa klo 16. Tässä Suomen kentälliset Kanada-otteluun:

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Jos Suomi voittaa tiistaina puolivälieräottelussaan Tshekin, se saa torstain välierissä vastaansa voittajan ottelusta Kanada-Sveitsi.

Julkaistu kategoriassa MM2018

USA ja Kanada pelaavat perjantaina nuorten MM-kisoissa ulkoilmaottelun. Ottelu järjestetään New Era Field -stadionilla Buffalossa yli 40 000 katsojan edessä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Millaisen startin Nuorten Leijonien MM-turnaus sai tiistain Kanada-ottelussa? Tässä kolme näkökulmaa maalein 2-4 päättyneeseen otteluun.

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 32


 


NAISTEN OLYMPIATURNAUS 2018


Naisten olympiaturnaus pelataan Etelä-Korean PyeongChangissa 10. - 22.2.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #OlympicTeamFI #PyeongChangFI


LOHKOJAKO
Kokoonpanoon maan nimeä klikkaamalla.

A-lohko:
Kanada

OAR

Suomi
USA

Alkulohko B:
Japani
Korea
Ruotsi

Sveitsi


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
Su 11.02. 09:40
Suomi 1-3 USA

Ti 13.02. 09:40
Kanada 4-1 Suomi

To 15.04. 09:40
OAR 1-5 Suomi

Puolivälierät:
La 17.02.
05:10 Puolivälierä 1:
OAR 6-2 Sveitsi
09:40 Puolivälierä 2:
Suomi 7-2 Ruotsi

Välierät:
Ma 19.02.
06:10 Välierä 1:
USA - Suomi
14:10 Välierä 2:
Kanada - OAR

Mitaliottelut:
Ke 21.02.
09:40 Pronssiottelu
To 22.02.
06:10 Loppuottelu

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA, SEURANTA, TULOKSET JA TILASTOT


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN OLYMPIAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
18 Räisänen Meeri
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Jalosuo Mira
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
13 Välilä Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
26 Säkkinen Sara
27 Saari Saila
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


OLYMPIAKISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
PyeongChang Areenassa


KAIKKI NAISLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Naiskiekon blogi



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: