Leijonat.fi

       

×

Marjamäeltä erinomainen arvosana MM-kisoissa debytoineelle Ville Hussolle: "Tuollaista maalivahtipeliä tarvitsemme"

Ville Husso torjui Latvia-ottelussa 18 kertaa. Ville Husso torjui Latvia-ottelussa 18 kertaa. Kuva: Matt Zambonin/HHOF-IIHF Images

Ensimmäisen ottelunsa miesten MM-kisoissa pelannut maalivahti Ville Husso teki debyytissään vahvan vaikutuksen päävalmentaja Lauri Marjamäkeen.


- Hän oli erinomainen. Hän on näyttänyt hyvältä reeneissä ja oli tänään erinomainen kun sitä tarvittiin. Tuollaista maalivahtipeliä tarvitsemme.

Marjamäen mukaan oli tärkeää saada Husso mukaan MM-leiritykseen jo huhtikuun puolivälissä.

- Hänen loppukautensa St. Louisin luukulla oli rikkonainen, joten oli tärkeää, että hän oli mukanamme kaksi viikkoa ja sai pelejä EHT:llä.

MM-kisat avanneessa ottelussa Etelä-Koreaa vastaan Suomen maalia vartioi Harri Säteri. Maalivahtien tulevasta työnjaosta Marjamäki ei vielä kertonut.

- Mennään hissukseen. Oli selvää, että turnauksen alussa molemmat maalivahdit pelaavat. Katsotaan rauhassa ja mietitään, miten mennään seuraavaan tuplaotteluun.

Suomi kohtaa välipäivän jälkeen tiistaina Norjan ja keskiviikkona Tanskan.

Ottelun Latvia-Suomi tilastotapahtumat tulospalvelussa
MM-kisojen tapahtumasivu kertoo mm. jatko-ohjelman
Kaikki MM-kisauutiset Leijonat.fi:ssä

 

 


 


MIESTEN MM-KISAT 2018


Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tanskan Kööpenhaminassa ja Herningissä 4. - 20.5.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #Leijonat #MMkisat #IIHFWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Kööpenhamina):
Itävalta
Ranska
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä
Venäjä

Alkulohko B (Herning):
Etelä-Korea
Kanada
Latvia
Norja
Saksa
Suomi
Tanska
USA


SUOMEN OTTELUT:
La 05.05. 17:15
Suomi 8-1 Etelä-Korea Kooste
Su 06.05. 21:15
Latvia 1-8 Suomi Kooste
Ti 08.05. 21:15
Suomi 7-0 Norja Kooste
Ke 09.05. 21:15
Suomi 2-3 Tanska Kooste
La 12.05. 21:15
Kanada 1-5 Suomi Kooste
Su 13.05. 21:15
Saksa 3-2 JA Suomi Kooste
Ti 15.05. 13:15
Suomi 6-2 USA Kooste

Puolivälierät:
To 17.05. 17:15
USA 3-2 Tshekki Kooste
Venäjä 4-5 JA Kanada Kooste
To 17.05. 21:15
Ruotsi 3-2 Latvia Kooste
Suomi 2-3 Sveitsi Kooste

Välierät:
La 19.05.
16:15 Välierä 1:
Ruotsi 6-0 USA Kooste
20:15 Välierä 2:
Kanada 2-3 Sveitsi Kooste

Mitaliottelut:
Su 20.05.
Pronssiottelu:
16:45 USA - Kanada
Loppuottelu:
21:15 Ruotsi - Sveitsi

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA


LIPUNMYYNTI


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Husso Ville
37 Kilpeläinen Eero
Puolustajat:    
2 Pokka Ville
4 Kivistö Tommi
6 Honka Julius
7 Mikkola Niko
41 Heiskanen Miro
50 Riikola Juuso
55 Koivisto Miika
77 Nutivaara Markus
Hyökkääjät:    
12 Anttila Marko
18 Mäenalanen Saku
19 Savinainen Veli-Matti
20 Aho Sebastian
22 Pesonen Janne
24 Kapanen Kasperi
25 Jormakka Pekka
34 Palola Olli
64 Granlund Mikael
65 Manninen Sakari
74 Suomela Antti
81 Tolvanen Eeli
86 Teräväinen Teuvo
96 Rantanen Mikko


MM-KISAT MTV:N KANAVILLA


KAIKKI A-MAAJOUKKUEEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: