torstai, 16 tammikuu 2020 20:37

Kevin Lankiselle Urheilugaalan Esikuva-palkinto

Kirjoittanut Toimitus
KUNNIOITUS
Maailmanmestari Kevin Lankinen. Maailmanmestari Kevin Lankinen. Itar Tass / Lehtikuva

Leijonien MM-joukkueen maalivahti Kevin Lankinen voitti vuoden 2020 Urheilugaalassa Esikuva-palkinnon.

Kevin Lankinen on innokas kirjallisuuden harrastaja, mikä sai runsaasti huomiota osakseen MM-kisojen aikana. Vantaalla kasvanut Lankinen on esikuvallisesti tarrannut kiinni erityisesti nuoria koskettavaan lukutaidon heikentymiseen. Hän haluaa esimerkillään vaikuttaa nuorten lukuintoon ja kannustaa muitakin ihmisiä kirjojen pariin.

Kisojen jälkeen aloitettu Lankisen lukupiiri on ylittänyt Facebookissa jo kymmenen tuhannen seuraajan rajan. Lankinen osallistui myös näkyvästi YK:n kansainväliseen lukutaitopäivän Read Hour -kampanjaan.

Lähde: Urheilugaala.fi

 

Kevin Lankisen äiti Christa Grönlund haki poikansa puolesta Esikuva-palkinnon Urheilugaalassa Helsingissä 16. tammikuuta 2020. Kuva: Lehtikuva

Olet nyt

Lisää uutisia kotimaasta