perjantai, 12 lokakuu 2018 13:37

Puolustaja Roope Reini haluaa päästä pelaamaan miesten pelejä - "Varmasti tulee kehitystä"

Kirjoittanut Joni Hildén
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Roope Reini. Roope Reini. Joni Hildén

Raisiosta kotoisin oleva 19-vuotias Roope Reini siirtyi kesällä Turusta Helsinkiin ja puki päällensä tutun TPS-nutun sijaan Jokerien vetimet. Pääasiassa alkukausi on nuorukaisella mennyt A-junioreiden mukana, mutta Helsinkiin siirtymisen syyt olivat selkeät.

- Kun aukesi tällainen hyvä mahdollisuus ja sitten, kun tässä on tämä Kiekko-Vantaa-Mestis- -yhteistyö, jos sitä kautta saisi niitä miesten pelejä jo tällä kaudella alle, Reini mietti.

Itse harjoitteleminen ja jääkiekon pelaaminen ei Reinin mukaan ole eronnut millään tavalla Turusta, mutta houkutuksena se, että voisi päästä pelaamaan miesten pelejä, oli hyvin suuri. Alkukaudella niitä ei ole vielä tullut, vaan pelit ovat olleet A-junioreissa.

- Alkukausi on ollut vähän vaikea. Ollaan hävitty pelejä, mutta koko ajan ollaan parannettu peliä ja kehitetty sitä. Parempaan suuntaan ollaan menossa, Reini totesi.

Ei eroa joukkueissa

Vaikka alkukausi on ollut vaikeahko ja turkulaiselle ympäristö on ollut uudenlainen, niin siitä huolimatta nuori puolustaja on viihtynyt uudessa kotikaupungissaan.

- Vähän isompi paikka tämä on kuin Turku, mutta ihan samalla tavalla jääkiekkoa täällä pelataan ja treenataan.

- Kyllä täällä on puitteet kunnossa ja varmasti tulee kehitystä.

Reini ei näe TPS:n ja Jokereiden harjoitteluiden muidenkaan asioiden välillä oikeastaan minkäänlaista eroa.

- Ei oikeastaan. Aika samalla kaavalla mennään. Harjoituksia on yhtä paljon ja harjoitteluajatkin ovat aika lailla samat. Kyllä tämä aika samanlaista on ollut, Reini vertaili.

Jokerit ollut paha vastustaja

TPS:n kasvatille TPS ja Turku ovat olleet aina kovia juttuja ja Jokerit on ollut aina yksi niistä isoimmista vihollisista.

- Totta kai Jokerit on ollut Tepsiä vastaan aina kova joukkue, varsinkin silloin 90-luvun alussa. Hieno seura, ei siinä mitään kummoisempia. Kyllä täälläkin osataan pelata jääkiekkoa, Reini vakuutti.

Reini pelaa nyt Jokereissa ja jossain vaiheessa eteen tulee hyvin todennäköisesti valinta, jolloin pitää miettiä oman uransa kannalta seuraavaa siirtoa. Tavoitteena tässä vaiheessa on saada allensa myös miesten pelejä, mutta tie on auki KHL:ään tai sitten vaikka liigamatoille, esimerkiksi Turkuun.

Roope Reinin pelaajakortti Leijonat.fi:ssä

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia