keskiviikko, 11 tammikuu 2012 12:01

Nuorten SM: Kärpät kasvatti voittoputkeaan

Kirjoittanut

Harjama_Joona_KalPa_2011_644px.jpg

Oulun Kärpät nousi viikonlopun voittojensa myötä nuorten SM-liigassa playoff-joukkueiden ryhmään. Voittoputki kasvoi jo kahdeksaan otteluun. KalPan Joona Harjama oli päivän hattutemppuilija.


KalPa - Tappara 6-3
KalPa katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja aiheutti samalla Tapparalle kolmannen peräkkäisen tappion. KalPa ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä 10-minuuttisella, jossa se latoi peräti viisi maalia. Joona Harjama viimeisteli ottelussa hattutempun (3+0) ja Toni Kallela säesti tehoilla 1+2. Paulus Rundgren teki kaksi maalia Tapparalle.

HIFK - Kärpät 1-3
Kärpät kasvatti voittoputkensa jo kahdeksaan otteluun kaatamalla HIFK:n. Kärpät on voittanut viisi viimeistä vierasotteluaan maalierolla 21-6. Kärpät nousi viikonloppuna myös playoff-viivan paremmalle puolelle. Kärppien tehomies sunnuntaina oli Joona Vares, joka viimeisteli kaksi maalia.

Vares_Joona_Karpat_644px.jpgJokerit - JYP 5-1
Jokerit voitti viidennen ottelunsa peräkkäin, kun JYP kaatui selvin luvuin. Ville Vepsäläinen löi voitolle alkutahdit kahdella maalillaan. Aleksi Mustonen onnistui myös kahdesti kolmannessa erässä. Teemu Henritius syötti kolme maalia. JYP-maalissa Eetu Laurikainen torjui peräti 48 kertaa.

TPS - Ilves 3-0
Viikonlopun ainoa nollapeli merkittiin TPS:n Kristian Järviselle. Kauden ensimmäinen nolla vaati 36 torjuntaa. TPS:n onnistujiin kuului myös voittomaalista vastannut puolustaja Niklas Friman, joka pelasi lähes 25 minuuttia ja keräsi saldon +2.

Sport - HPK 2-5
Sport kärsi kolmannen peräkkäisen kotitappion, kun HPK ratkaisi ottelun kolmannen erän neljällä maalillaan. Puolustaja Petteri Nikkilä oli mukana kolmessa päätöserän maalissa tehoilla 1+2. HPK:n puolustajat olivat tehokkaita, sillä kakkosparin Roope Westerman syötti kolme maalia.

Ässät - SaiPa 5-2
Ässien kroatialaislaituri Borna Rendulic oli ottelun avainpelaajia kahdella maalillaan. Ässien ykköspakkipari Niklas Nevalainen (0+1) - Santeri Lukka (1+0) kantoi vastuuta, kun kumpikin keräsi tehosaldon +3 ja peliaikaa pyöreät 26 minuuttia.

Sarjataulukko

Jokerit 33 25 2 1 5 154 - 74 80
Blues 34 20 4 4 6 154 - 105 72
Ässät 33 19 4 0 10 128 - 89 65
HIFK 34 16 5 3 10 123 - 98 61
KalPa 34 16 3 0 15 124 - 115 54
JYP 33 14 4 3 12 110 - 109 53
Kärpät 34 16 1 2 15 111 - 102 52
Tappara 33 16 1 2 14 125 - 124 52
Pelicans 33 13 4 2 14 103 - 102 49
TPS 35 13 1 7 14 126 - 125 48
HPK 34 15 0 3 16 124 - 129 48
Sport 34 13 3 1 17 105 - 123 46
Lukko 32 11 0 3 18 103 - 112 36
Ilves 34 9 2 4 19 94 - 142 35
SaiPa 34 7 4 1 22 97 - 154 30
K-Vantaa 36 9 0 2 25 129 - 207 29

 

Pistepörssi

1 KALLELA Toni  Kal  33 22 31 53 15 10
2 JUUSELA Aki Äss 30 29 20 49 30 22
3 ILOMÄKI Arttu Tap 32 16 29 45 13 28
4 LEHKONEN Artturi* TPS 33 24 18 42 21 50
5 KOSSILA Kalle Blu 30 17 25 42 15 18
6 LINDELL Esa* Jok 33 16 26 42 19 8
7 MANNINEN Sakari Kär 32 13 29 42 20 10
8 KIVELÄ Aki IFK 32 23 16 39 11 10
9 RAIRAMA Marko HPK 31 13 26 39 4 68
10 IKONEN Juuso* Blu 29 17 20 37 12 1

 

Maalivahdit

 

      O PO V H NP KA T%
1 TOLVANEN Atte*  Äss 23 22 17 4 0 2,38 92,9
2 KÄLKÄJÄ Olli Kär 25 22 15 5 1 2,30 92,4
3 JÄRVINEN Kristian TPS 21 17 8 6 1 2,96 91,5
4 JUVONEN Janne* Pel 18 13 5 5 0 2,79 91,4
5 KORPISALO Joonas Jok 31 27 21 6 1 2,19 91,3
6 KIVIAHO Henri* Kal 26 18 9 8 2 2,66 91,1
7 HUSSO Ville* IFK 22 13 7 3 0 2,64 91,0
8 SIMOLA Jaakko IFK 26 20 10 8 2 2,73 90,9
9 LAURIKAINEN Eetu JYP 29 21 8 10 1 3,40 90,8
10 SAROS Juuse* HPK 19 19 10 8 1 2,78 90,4

 

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia