perjantai, 23 maaliskuu 2012 20:45

Nuorten SM: HIFK tasoitti finaalisarjan

Kirjoittanut

HJ1.jpg

Helsinkiläisseurojen kamppailu nuorten Suomen mestaruudesta jatkuu tasaisena. HIFK tasoitti voitot 1-1:een otettuaan komean 4-1 -voiton Jokereista Nordenskiöldinkadulla.


HIFK pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa ”Nordiksen” suurella näyttämöllä ja houkutteli paikalle yli 1 400 katsojaa. Toistaiseksi finaalisarja on kerännyt kahdessa ottelussa reilut 3 000 silmäparia, mutta toiveissa on, että yleisömäärä tulee nousemaan vielä reilusti.

Ensimmäisen finaalin voittanut Jokerit johti toistakin loppuotttelua lähes kolmannen erän puoliväliin pudotuspeleissä maalijyvän löytäneen Oskari Mannisen osumalla, mutta HIFK onnistui kääntämään voimasuhteet.

Ilari Metsolan tasoituksen jälkeen Eetu Karvinen siirsi isännät johtoon ylivoimalla, ja Aki Kivelä laukoi loppuhetkillä kaksi maalia, joista toisen tyhjään jokerimaaliin.

HJ13.jpg

HIFK otti otteen itselleen jo toisessa erässä, mutta jokerivahti Frans Tuohimaa piti joukkuettaan pystyssä. Hänenkään taistelunsa ei riittänyt enää kolmannessa erässä.

Kolmas finaali pelataan Hartwall Areenassa sunnuntaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Ottelun HIFK-Jokerit tilastotapahtumat

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia