sunnuntai, 13 maaliskuu 2011 16:51

Nuorten SM: Blues voiton päässä loppuottelusta

Kirjoittanut

ilves_kuvituskuva_k123.jpg
Espoon Blues haki 3-6 -vierasvoiton sunnuntaina Tampereen Ilveksestä Nuorten SM-liigan välieräsarjassa. Blues siirtyi ottelusarjassa johtoon voitoin 2-0.


Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut. Peli oli tasan 2-2 kahden erän jälkeen, mutta kolmannessa Ilveksen virheet koituivat isäntien kohtaloksi. Hieman ennen erän puoliväliä Bluesin Mika Mörsky sai Ilves-puolustajan harhasyötön lapaansa tamperelaisten maalin eteen ja hänellä oli helppo työ ohittaa Ville Kolppanen.

Kristian Näkyvä lisäsi Bluesin johdon kahteen maaliin ajassa 53.51, kun hän katkaisi Ilveksen avaussyötön keskialueella ja laukoi vasemmalta laidalta tulisesti ohi Kolppasen.

Ilves tuli vielä maalin päähän Tomi Iso-Mustajärven tahtomaalilla, mutta välittömästi kavennuksen jälkeen Bluesin Miro Aaltonen vapautti Robert Rooban maalintekoon.

Aaltonen viimeisteli loppulukemat tyhjään Ilves-maaliin. Aaltosen (1+1) ohella tehokkaalla pelipäällä oli kaksi maalia laukonut Bluesin Juuso Forsström. Ilveksen tehokkain oli Michael Keränen (1+1).

Finaalipaikka on katkolla Bluesille tiistaina Espoossa.

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia

Sarjojen sivut

Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kausi päättyi koronaviruksen vuoksi 12.3.2020. Lue lisää täältä.

Liiga

Naisten Liiga

Mestis

Suomi-sarja

Nuorten SM-liiga

B-nuorten SM-sarja

B2-nuorten SM-sarja

C-nuorten SM-sarja

Rullakiekon SM-liiga

 

Etsi sivustolta