Puolustaja Niko Mikkola sekä hyökkääjät Kaapo Kakko ja Sakari Manninen valittiin MM-kisojen parhaiksi suomalaispelaajiksi.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Leijonien puolustaja Niko Mikkola kertoi, että joukkue sai ensimmäisen erän vahvasta alusta hyvän draivin voittoisaan Ranska-otteluun.

Julkaistu kategoriassa MM2019
perjantai, 11 toukokuu 2018 14:29

Eeli Tolvanen mukaan Leijonien MM-joukkueeseen

Jokereista KHL-kauden jälkeen Nashvilleen siirtynyt hyökkääjä Eeli Tolvanen, 19, liittyy mukaan Suomen MM-joukkueeseen. Tolvanen saapuu Tanskaan lauantaina ja tarkoitus on, että Tolvanen pelaa jo illan ottelussa Kanadaa vastaan. Myös puolustaja Niko Mikkolan kisapassi leimataan. Mika Niemen kisapassi puolestaan jää leimaamatta ja Niemi palaa kotiin.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Läppimurtokauttaan Liigassa pelaava Niko Mikkola esitti maajoukkuedebyytissään samoja kypsiä otteita, joilla hän on ihastuttanut suomalaiset jääkiekkofanit. Loppukaudelle toiveena olisi pysyä ehjänä ja pelata mahdollisimman paljon.

Julkaistu kategoriassa 2016-17

Suomi kaatoi naapurimaa Venäjän kultaottelussa jatkoaikamaalilla lukemin 4-3 ja niin Nuoret Leijonat päätti MM-kotikisat kultajuhliin. Pukukopissa Niko Mikkola, Juho Lammikko, Sami Niku ja Miska Siikonen yrittivät kuvailla miltä saavutus tuntuu.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Nuorten MM-kilpailujen B-lohkon päätösottelussa kohtaavat Suomi ja Tshekki.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Suomi voitti Nuorten MM-kisojen avausottelussaan Valko-Venäjän selkein numeroin 6-0. Alkuvaikeuksien jälkeen, kiekko löysi vihdoin tiensä maaliin toisen erän lopussa kärppäkaksikko Jesse Puljujärvi-Sebastian Aho toimesta ja siitä se sitten lähti. 

Julkaistu kategoriassa MM2016
keskiviikko, 23 joulukuu 2015 01:44

#7 Niko Mikkola

”Isokokoinen ja hyvin liikkuva, joukkueen puolustuksen kulmakiviä. Pelaa selkeää, yksinkertaista ja jämäkkää peliä. Tällainen pelaaja on usein aliarvostettu, vaikka vastaavia hyviä peruspelaajia on aika vähän. Kannattaa seurata Mikkolan puolustuspelaamista koko kentän alueella.”

Julkaistu kategoriassa Pelaajaesittelyt

Paikoista alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa taistelevia kotikisaehdokkaita on tavattu kesän leireillä sekä Vierumäellä että Vantaalla. Heinäkuun leirin lomassa jututimme puolustaja Niko Mikkolaa joka on urakoinut tällä kaudella KalPan takalinjoilla Liigassa.

Julkaistu kategoriassa MM2016

KalPa, KalPan A-nuoret ja Hokki. Siinä puolustaja Niko Mikkolan joukkueet viime kaudelta.  Nuorelle miehelle kertyi kaikki sarjatasot, pudotuspelit ja maaottelut mukaan luettuna 66 ottelua viime kauden aikana.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

C-nuorten SM-sarja kausi kaudelta

Etsi sivustolta