Jääkiekon maajoukkueiden valmennusryhmät kaudelle 2020-21 on nimetty.

Julkaistu kategoriassa Maajoukkueet

Rauli Uraman siirtyessä huhti-toukokuun vaihteessa pois Jääkiekkoliiton palveluksesta Jääkiekkoliitossa on päädytty organisoimaan huippu-urheilu uudella tavalla kaudelle 2020-21. Uutta huippu-urheilujohtajaa ei tässä vaiheessa rekrytoida, sopivan kandidaatin etsimistä jatketaan rauhassa.

Julkaistu kategoriassa Jääkiekkoliitto

C Moren Kiekkoleijonien jäljillä -dokumentti kertoo jääkiekkoilijan urapolusta junnukentiltä jääkiekon ammattilaiseksi ja koko kansan idoliksi. Dokumentissa valotetaan myös työtä, jota Suomen jääkiekkoilun menestyksen taustalla on tehty.

Julkaistu kategoriassa Kotimaa
tiistai, 31 joulukuu 2019 10:19

Jukka Jalosesta vuoden valmentaja

Miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on Suomen Valmentajat ry:n valinta Vuoden Valmentajaksi. Joukkueensa MM-kultaan keväällä 2019 johdattanut Jalonen saa perinteikkään tittelin toisen kerran urallaan. Valinnan teki yhdistyksen hallitus.

Julkaistu kategoriassa Kotimaa

A-maajoukkueen kausi 2019-20 käynnistyy tuttuun tapaan Helsingin Hartwall Arenassa isänpäiväviikonloppuna, 7.-10. marraskuuta, pelattavalla Karjala-turnauksella.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

A-maajoukkueen vuosina 2011 ja 2019 maailmanmestaruuteen johdattanut Jukka Jalonen jatkaa A-maajoukkueen päävalmentajana kauden 2021-22 loppuun.

Julkaistu kategoriassa 2019-20

A-maajoukkue aloittaa kauden 2019-20 tuttuun tapaan Helsingissä 7.-10. marraskuuta pelattavasta Karjala-turnauksesta, jossa vaihtopenkin takana nähdään päävalmentaja Jukka Jalosen lisäksi muita tuttuja kasvoja.

Julkaistu kategoriassa 2019-20

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen loi katsauksen A-maajoukkueen päättyneeseen kauteen vastaanottaessaan Jääkiekkogaalassa jaetun Kalen kannu -erikoispalkinnon.

Julkaistu kategoriassa Kotimaa

Kalen kannu on Jääkiekkoliiton kunniapuheenjohtajan Kalervo Kummolan lahjoittama erikoispalkinto. Lauantaina 8.6.2019 Vierumäellä järjestetyssä Jääkiekkogaalassa Kalen kannu ojennettiin Jukka Jaloselle.

Julkaistu kategoriassa Kotimaa

Jääkiekkoliiton suurin tunnustus yksittäiselle henkilölle on suuri ansioristi. Lauantaina 8.6.2019 järjestetyssä Jääkiekkogaalassa tunnustuksen sai valmentaja Jukka Jalonen.

Julkaistu kategoriassa Kotimaa

Sarjojen sivut

Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kausi päättyi koronaviruksen vuoksi 12.3.2020. Lue lisää täältä.

Liiga

Naisten Liiga

Mestis

Suomi-sarja

Nuorten SM-liiga

B-nuorten SM-sarja

B2-nuorten SM-sarja

C-nuorten SM-sarja

Rullakiekon SM-liiga

 

Etsi sivustolta