Jokerit säilytti mahdollisuutensa runkosarjan voittoon kukistamalla perjantaina Bluesin kotonaan 3-1. 

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Paikoista alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa taistelevia kotikisaehdokkaita on tavattu kesän leireillä sekä Vierumäellä että Vantaalla. Elokuun leirin lomassa jututimme puolustaja Jere Rouhiaista joka on tällä kaudella saanut peliaikaa Tapparan miehistössä Liigassa ja LeKin riveissä Mestiksessä.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Suomen joukkueen kapteenina keskiviikkona käynnistyvässä alle 20-vuotiaiden viiden maan turnauksessa Ruotsissa toimii Roope Hintz.

Julkaistu kategoriassa 2014-15

Nuorissa Leijonissa varakapteenin A-kirjainta kantava puolustaja Jere Rouhiainen aloitti viiden maan turnauksen Ruotsissa vahvasti. Keskiviikkoillan voitto-ottelussa Tshekkiä vastaan Rouhiainen syötti kaksi maalia.

Julkaistu kategoriassa 2014-15

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Antti Kauppinen, Jere Rouhiainen, Antti Kalapudas ja Sebastian Aho viettivät sunnuntaina välipäivää muiden Pikkuleijonien tavoin. Tosin sillä erotuksella, että nelikko pääsi mittaamaan paremmuuttaan pöytälätkässä. 

 

Julkaistu kategoriassa MM2014
maanantai, 21 huhtikuu 2014 08:35

Rohkea Leijona: #11 Jere Rouhiainen

Pikkuleijonien puolustaja Jere Rouhiainen on varustettu kovalla työmoraalilla. Nuorisomaajoukkueissa paikkansa vakiinnuttanut Tapparan kasvatti on pelaajaominaisuuksiltaan erittäin monipuolinen. Videolla sitaateissa lauseita Rouhiaisen nimikyltistä pukukopista sekä U18-maajoukkueen tsemppitaulujen iskulauseita. 

 

Julkaistu kategoriassa MM2014

Suomi kohtasi Sveitsin alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa Lappeenrannassa. Sebastian Aho viimeisteli 2-1 voittomaalin ajassa 49:04 Waltteri Hopposen ja Jere Rouhiaisen syötöistä. 

 

Julkaistu kategoriassa MM2014

suomi-vaakuna.png

Alle 16-vuotiaiden maajoukkue pelasi perjantaina kauden avausottelunsa. Vuonna 1996 syntyneiden poikien Leijona-avaus oli onnistunut, Itävalta kaatui luvuin 12-3. Tässä joukkueenjohtaja Tuomo Kärjen raportti!


Julkaistu kategoriassa 2011-12

111028_U16_FIN_GER_TuomoKarki_01.jpg

Suomi kukisti Saksan maalein 6-0 alle 16-vuotiaiden poikien Finnair-turnauksen avauspelissä. Miltä Leijonien peli näytti johtoryhmän näkökulmasta? Tässä joukkueenjohtaja Tuomo Kärjen raportti!


Julkaistu kategoriassa 2011-12
lauantai, 17 joulukuu 2011 11:46

U16: Suomella hieno avaus Nordic Cupissa

111216_U16_FIN_NOR_TuomoKarki.jpg

Suomi avasi alle 16-vuotiaiden Nordic Cupin 8-2-voitolla Norjasta. Tässä joukkueenjohtaja Tuomo Kärjen raportti!


Julkaistu kategoriassa 2011-12

Etsi sivustolta