perjantai, 08 maaliskuu 2019 10:07

Kuka on Tomi Wilenius? Hyökkääjä saavutti uuden peli-ilon kotimaisemissaan

Kirjoittanut Petteri Ikonen
Tomi Wilenius. Tomi Wilenius. Pasi Mennander

Hyökkääjä Tomi Wilenius on tyytyväinen mies. Kausi Nokian Pyryssä on sujunut erinomaisesti, siviilityöt maistuvat ja juonikas hyökkääjä on löytänyt välillä kadoksissa olleen peli-ilon.

– Toinen kausi TUTO:ssa (2017–18) oli vaikea loukkaantumisen takia. Peli ei muutenkaan kulkenut kuten olisin halunnut ja miten minulta odotettiin. Isoin liekki pelaamiseen oli hiipumaan päin, Wilenius, 26, taustoittaa.

Täksi kaudeksi Wilenius vaihtoi Mestiksen sarjaporrasta alemmas Suomi-sarjaan, mutta ei ole katunut valintaansa.

– Intohimo ja rakkaus pelaamiseen löytyivät uudestaan. Olen nauttinut pelaamisesta, Pyryn parhaisiin pistemiehiin koko kauden lukeutunut Wilenius iloitsee.

Tampereen Ilveksen kasvatti kiersi juniorivuosiensa jälkeen pitkän matkan Mestis-paikkakuntia ja ulkomaita myöten.

– Viitisen vuotta kiertelin. En voi puhua koti-ikävästä, mutta halusin hetkeksi rauhoittua kotiin. Halusin viettää aikaa vaimoni kanssa. Halusin Pyryn riveihin myös siksi, että Sami Karppinen on tuttu valmentaja jo A-nuorista, Wilenius taustoittaa.

 

"Intohimo ja rakkaus pelaamiseen löytyivät uudestaan. Olen nauttinut pelaamisesta."

Wilenius kiittelee vuolaasti taustajoukkojaan. Vanhemmat mahdollistivat harrastuksen nuorelle Tomille, ja isovanhemmat toimivat myös tukena. Myöhemmin tukea on tullut vaimolta, jonka Wilenius vei vihille viime vuonna.

– Kymmenen vuotta olemme vetäneet yhtä köyttä. Iso kiitos vaimolle, koska kotipuolessa on ollut henkilö, johon tukeutua vaikeinakin hetkinä.

Perheeseen kuuluu myös 6-vuotias koira.

– Ajatukset saa irti töistä ja jääkiekosta, kun lähtee koiran kanssa metsään juoksentelemaan.

Ja ne siivilityöt, niissäkin Wilenius on päässyt etenemään. Hän toimii Medialiiga Oy:ssä Pirkanmaan aluemyyntipäällikkönä.

– Kävin aikanaan lukion, mutta sen jälkeen keskityin päätoimisesti jääkiekkoon. Parikymppisenä ja vähän sen jälkeen satsasin jääkiekkoon täysillä. Myyntityöt olen oppinut tekemällä niitä.

Wilenius nousi hyväksi Mestis-pelaajaksi, mutta ratkaiseva askel sarjan tähdeksi ja Liigaan jäi ottamatta.

– Nyt voin tavoitella menestystä siviilityössä. Jääkiekkoa ei voi pelata eläkeikään asti, joten on hyvä rakentaa tulevaisuutta työn kautta.

Tampere-syndrooma

Ensimmäinen Liiga-mahdollisuus Wileniukselle aukesi tosin jo alle 20-vuotiaana, mutta ammattikiekkoilun vaatimustaso oli kova.

– Tekisin paljon toisin kuin 18-vuotias Tomi teki. Minulla oli perinteinen Tampere-syndrooma eli lahjoja oli, mutta raaka työ unohtui.

Tampereella erityisesti Wileniuksen seura Ilves on mielletty monesti kaukalotaiteilijoiden seuraksi. Pyynikin Tahdon portaat yhdistetään ajatuksissa tiukemmin Tapparaan.

– Minun olisi pitänyt tehdä asiat ammattimaisemmin ja olla pikkuisen skarpimpi. Vielä 16-vuotiaissa olin edellä monia pelaajia, jotka sitten menivät vähän myöhemmin ohi minusta.

 

Ilveksen paidassa lokakuussa 2011.

 

Wilenius sai kolmella kaudella peliaikaa Liigassa ja haki tuntumaa miesten peleihin naapurikaupungin Lempäälän Kisassa. Mestiksessä LeKin kautta moni pelaaja on pompannut Liigaan kypsemmälläkin iällä, mutta Wilenius valitsi toisin.

Hän lähti 2014 kevätkaudeksi Italiaan, kun Alppiliigan Neumarkt/Egna-joukkuetta valmentanut Teppo Kivelä otti yhteyttä.

– Kevätaurinko paistaa Alpeilla, ja vesi tippuu räystäistä, Wilenius maalailee.

– En kadu sinne lähtemistä. Se oli mahtava reissu, kun voitimme vielä mestaruuden. Uran kannalta se oli ehkä virhe. Se ei palvellut Liiga-unelman tavoittelemista, koska tuollainen keikka ei näytä välttämättä hyvälle nuoren pelaajan cv:ssä, Wilenius myöntää.

”Nemo” nappasi maalivahdin pois

Wileniuksen keikka Keski-Eurooppaan olisi saattanut jatkua pidempäänkin. Hän harjoitteli pari kuukautta pääsarja EBEL-liigan Graz 99’ersin kanssa, mutta sitten realiteetit tulivat vastaan.

– Se sarja oli pohjoisamerikkalaisten leikkikenttä. Sinne tuli aika isollakin rahalla ulkomaalaisia. Heitä tuli muun muassa AHL:stä ja Euroopan sarjoista. Minulle ei olisi ollut sellaista roolia, johon olisin halunnut.

– Paluu Suomeen ja Mestikseen tuli ajankohtaiseksi. Vaihdoin talvirenkaat autoon ja lähdin Kajaaniin. Talvihan oli Kainuussa kylmä ja pimeä, mutta kausi Hokissa sujuikin hyvin. Saavutimme pronssia. Seurassa oli paljon hyviä ihmisiä.

 

"Mestis-paikoista Savonlinnasta on kaikkein lämpimimmät muistot. Kaupunki elää vahvasti mukana SaPKon suorituksissa."

Wilenius otti paikkansa Mestis-joukkueen tulosyksiköstä ja kasvatti vastuutaan kaudella 2015–16, jolloin hän pelasi SaPKossa.

– Mestis-paikoista Savonlinnasta on kaikkein lämpimimmät muistot. Kaupunki elää vahvasti mukana SaPKon suorituksissa. SaPKo kiinnostaa savonlinnalaisia, ja pelaaja tuntee todella pelaavansa kaupungin joukkueessa. Lisäksi SaPKo hoiti erinomaisesti kaikki asiat, mitä se pelaajille lupasi.

Kausi oli loppua vaille täydellinen. SaPKo lähti kotiedun kera puolivälieriin, mutta Ville Niemisen luotsaama KeuPa HT oli ensimmäisellä kierroksella yllättäen liian kova pala. SaPKo siirtyi kotikaukalossaan puolivälieräsarjan ensimmäisessä ottelussa 3–0 johtoon kolmannen erän alkupuolella.

”Nemo” Nieminen nappasi maalivahdin pois. KeuPa HT nousi tasoihin ja voitti jatkoajalla. Sitten he voittivat vielä perään kotiottelunsa, joten olihan se heidän nousunsa Savonlinnassa käänteentekevä asia siinä ottelusarjassa, Wilenius muistelee kolmen vuoden takaisia tapahtumia.

Mestiksen kirkkaaseen näyteikkunaan

Jatko Savonlinnassa oli yksi vaihtoehto vuonna 2016, mutta Wilenius siirtyi TUTO Hockeyhin.

– Savonlinna oli melko kaukana kotoa. Turkuun oli lyhyempi matka, ja tietysti isossa Mestis-seurassa pelaaminen kiinnosti. Siellä on viimeisen päälle puitteet kunnossa. TUTO on myös näyteikkuna Liigaakin varten, koska joukkue on yksi Mestiksen suurimmista ja sitä seurataan.

 

TUTO Hockeyssa kaudella 2016–17.

 

Ensimmäinen kausi sujui kelvollisesti, kun Wilenius nakutti runkosarjassa pisteet 11+25=36. Hän jäi puoleen SaPKo-kautensa maalimäärästä, ja neljä pistettä Savonlinnan 40:stä pisteestä.

– Ensimmäistä Turun-kautta mietin, että oliko se hyvä vai keskinkertainen. Päätin jatkaa Turussa, mutta se toinen kausi lopulta lyttäsi fiiliksen, Wilenius viittaa jo aiemmin mainitsemaansa loukkaantumiseen ja peli-ilon katoamiseen.

Kierros Mestis-paikkakunnilla ei poikinut lopulta kaivattua näyttöpaikkaa Liigaan, mutta uusiin ihmisiin Wilenius ehti tutustua. Ihmissuhdetaidoista on hyötyä myös nykyisessä ammatissa aluemyyntipäällikkönä.

Ystävyyssuhteita syntyi myös juniorimaajoukkueissa.

– Tutustuin siellä muun muassa Niklas Näppiin, jonka kanssa pidämme paljon yhteyttä. Ne maajoukkuereissut olivat hienoja kokemuksia. Jälkikäteen mietittynä en osannut edes nauttia niistä niin paljon kuin olisi pitänyt. Siellä oli loistavia tyyppejä.

Wilenius edusti Suomea kevään 2011 alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Joukkuetta tähdittivät muun muassa nykyiset NHL-ammattilaiset Joel Armia, Markus Granlund ja Miikka Salomäki sekä KHL-tähti Miro Aaltonen.

 

Vuoden 2011 poikien MM-joukkue kuvattuna MM-leirillä.



Karsintoja kohti

Wilenius ei ole lainkaan katkera, vaikka hänen urapolku ei vienytkään rahakkaisiin kaukaloihin. Hänen asiat ovat järjestyksessä kaukalon ulkopuolella, ja Nokian Pyryssäkin riittää tavoiteltavaa.

– Meillä riittää yksilötaitoa ja meillä on laadukkaita pelaajia. Suomi-sarjassa kärjen ja häntäpään ero on iso, joten siinä mielessä ylempi jatkosarja oli hyvä asia.

Wilenius pelasi alkukaudesta samassa ketjussa kokeneen Ossi Pellisen kanssa. Sitten ketjukavereiksi vakiintuivat Miika Viinamäki ja Waltteri Selimgerei. Joukkueen tavoitteena ovat kevään Mestis-karsinnat.

– Meillä on mahdollisuus haastaa Mestis-joukkuekin. Hokkia, FPS:ää ja Kiekko-Espoota vastaan olemme pystyneet pelaamaan kovia otteluita jo Suomi-sarjassa. Noissa tempo on ollut lähellä Mestistä. Karsinnoissa tietysti vastassa on joukkue, joka on pelannut kovia otteluita läpi Mestiksen 50 ottelun runkosarjan.

– Hienoa, että Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä on karsinnat. Tuollaisia kovia pelejä sarjojen välille kaivataan, Wilenius tuumii ja kaipaa karsintoja myös Liigan ja Mestiksen välille.

Tomi Wileniuksen pelaajakortti Leijonat.fi:ssä

 

Olet nyt

Lisää Kuka on -artikkeleita

Kuka on...

Leijonat-lehdestä tuttu Kuka on... -henkilöjuttujen sarja löytyy nyt verkosta. Esittelemme pelaajia, valmentajia, erotuomareita ja jääkiekon taustavoimia, joiden tarinoita et ehkä ole vielä lukenut tai kuullut.

Etsi sivustolta