torstai, 26 joulukuu 2019 10:42

"Joukkue on tässä!" – Nuorten Leijonien MM-joukkueen kisapassit leimattiin

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Nuorten Leijonien MM-joukkue asettautui kuvaan joulupäivänä. Samassa yhteydessä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto otti pelaajista kisojen viralliset pelaajakuvat. Nuorten Leijonien MM-joukkue asettautui kuvaan joulupäivänä. Samassa yhteydessä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto otti pelaajista kisojen viralliset pelaajakuvat. Markus Lindström

Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueen kokoonpano sai lopullisen vahvistuksensa joulupäivän iltana. Valmennusjohto leimautti 23 pelaajan kisapassit, joten joukkueen kokoonpano on nyt täynnä.

– Joukkue on tässä! Yhdessä alusta asti, päävalmentaja Raimo Helminen sanoi.

Nuorten MM-kisojen ensimmäinen direktoraatin kokous järjestettiin keskiviikkona. MM-kisojen sääntöjen mukaan samassa yhteydessä joukkueiden pitää nimetä kokoonpanonsa, jossa voi olla enintään 23 nimeä – 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia.

Minimissään ensimmäisessä kokoonpanossa on oltava 15 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin nimet. Jos nimilista jätetään vajaaksi, kokoonpanoa voi täydentää turnauksen edetessä, kunnes 23 nimen lista on valmis.


Nuorten Leijonien MM-joukkue:

Maalivahdit:
1 Piiroinen Kari, Windsor Spitfires OHL
30 Annunen Justus, Kärpät Oulu
31 Patrikainen Jasper, Pelicans Lahti

Puolustajat:
2 Hatakka Santeri, Ilves Tampere
3 Honka Anttoni, JYP Jyväskylä
4 Heinola Ville, Lukko Rauma
5 Kokkonen Mikko, Jukurit Mikkeli
6 Seppälä Peetro, KooKoo Kouvola
9 Utunen Toni, Tappara Tampere
29 Nousiainen Kim, KalPa Kuopio
33 Thomson Lassi, Ilves Tampere

Hyökkääjät:
12 Erholtz Eemil, Sport Vaasa
15 Killinen Lenni, Ässät Pori
18 Oden Joonas, KooKoo Kouvola
19 Kupari Rasmus, Los Angeles Kings
20 Maccelli Matias, Ilves Tampere
21 Puistola Patrik, Tappara Tampere
23 Petman Ville, Lukko Rauma
24 Ranta Sampo, University of Minnesota
25 Saarela Antti, Ilves Tampere
27 Tanus Kristian, Jukurit Mikkeli
34 Räty Aatu, Kärpät Oulu
35 Räty Aku, Kärpät Oulu

Kisojen virallisesta verkkopalvelusta löytyvät joukkueiden MM-kokoonpanot

Olet nyt

Lisää U20 MM-uutisia 2020


Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelataan Tshekin Ostravassa ja Trinecissä 26.12.2019 - 5.1.2020.


Kisaviestinnässä käytämme tunnisteita #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2020


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Trinec):
Kazakstan
Ruotsi
Slovakia
Suomi
Sveitsi

Alkulohko B (Ostrava):
Kanada
Saksa
Tshekki
USA
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 26.12. 20:00
Ruotsi 3–2 JA Suomi Kooste
La 28.12. 16:00
Suomi 8–1 Slovakia Kooste
Su 29.12. 16:00
Kazakstan 1–7 Suomi Kooste
Ti 31.12. 20:00
Suomi 2–5 Sveitsi Kooste
Puolivälierät:
To 02.01.
13:30 Puolivälierä 1:
Sveitsi 1–3 Venäjä Kooste
16:00 Puolivälierä 2:
Kanada 6–1 Slovakia Kooste
18:30 Puolivälierä 3:
USA 0–1 Suomi Kooste
21:00 Puolivälierä 4:
Ruotsi 5–0 Tshekki Kooste
Välierät:
La 04.01.
16:00 Välierä 1:
Ruotsi 4–5 JA Venäjä Kooste
20:00 Välierä 2:
Kanada 5–0 Suomi Kooste
Mitaliottelut:
Su 05.01.
16:00 Pronssiottelu
Ruotsi 3–2 Suomi Kooste
20:00 Loppuottelu
Kanada 4–3 Venäjä Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA


SUOMEN MM-JOUKKUE:

Maalivahdit:
1 Piiroinen Kari
30 Annunen Justus
31 Patrikainen Jasper
Puolustajat:
2 Hatakka Santeri
3 Honka Anttoni
4 Heinola Ville
5 Kokkonen Mikko
6 Seppälä Peetro
9 Utunen Toni
29 Nousiainen Kim
33 Thomson Lassi
Hyökkääjät:
12 Erholtz Eemil
15 Killinen Lenni
18 Oden Joonas
19 Kupari Rasmus
20 Maccelli Matias
21 Puistola Patrik
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
25 Saarela Antti
27 Tanus Kristian
34 Räty Aatu
35 Räty Aku


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2019-20

21.05.-22.05.2019:
U20 & U19 Kauden avaus & testit, Vierumäki

20.07.-25.07.2019:
Testi- ja otteluleiri, FIN-SUI & FIN-CZE, Vierumäki

21.07.-25.07.2019:
U19 Jää- ja otteluleiri, FIN-CZE, FIN-SUI, Vierumäki

25.07.-05.08.2019:
World Junior Summer Showcase -turnaus, Plymouth, USA

20.08.-26.08.2019:
Neljän maan turnaus, Perm, Venäjä

05.11.-10.11.2019:
Finnair Four Nations Tournament, Helsinki
Suomen otteluiden live-lähetykset

06.11.-10.11.2019:
U19 Maaotteluleiri, 3 x CZE-FIN, Tshekki

14.12.-17.12.2019:
MM-leiri I, Vierumäki

19.12.-25.12.2019:
MM-leiri II, Brno, Tshekki

26.12.2019-05.01.2020:
MM-kisat, Trinec & Ostrava, Tshekki

4.-8.2.2020:
Viiden maan turnaus, Berliini, Saksa

Huhtikuu 2020:
Neljän maan turnaus, Tshekki