perjantai, 04 tammikuu 2019 05:36

Huonekaverukset upottivat jatkoaikaosumallaan Kanadan – "Se oli valtava maali"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Toni Utunen (vas.) ja Aarne Talvitie. Toni Utunen (vas.) ja Aarne Talvitie. Pasi Mennander

Kanada-ottelun voittomaalin jatkoajalla iskenyt Toni Utunen ja maalin syötöllään pohjustanut Aarne Talvitie ovat tulleet kisojen aikana yhä tutuimmiksi toisilleen.

– Aarne on huonekaverini. Siinä maalissa oli jotain pientä kemiaa, Utunen tokaisi ottelun jälkeen.

Jatkoaikamaali oli Utusen kauden ensimmäinen täysosuma. Kanada-ottelu oli hänelle kauden 46. ottelu, takana oli 29 ottelua Liigassa, yksi Mestiksessä ja 16 U20-maaotteluissa.

– Se oli valtava maali. Kausi on venynyt pitkälle enkä ollut tehnyt yhtään maalia. Tuntui entistäkin paremmalta tehdä se täällä.

Vancouverissa pelatussa puolivälieräottelussa Kanadan maalia vartioi Michael DiPietro, jonka Vancouver Canucks varasi vuoden 2017 NHL-draftissa. Utunen puolestaan on Canucksin varaus vuodelta 2018.

– Olimme hänen kanssaan samalla leirillä, mutta en jutellut hänen kanssaan silloin paljon. Tiedän, että hän on loistava maalivahti. Hän pelasi erinomaisesti tänään, Utunen kertoi.

Kanada–Suomi-ottelua paikan päällä seuranneiden Canucks-fanien kannatti painaa kaksikon nimet mieleen. Ehkä Utunen ja DiPietro pelaavat joskus Rogers Arenalla samassa joukkueessa.

Toni Utusen pelaajakortti Leijonat.fi:ssä

 

Lisää U20 MM-uutisia

 
 
 

U20 NUORTEN MM-KISAT 2019

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelattiin Kanadan Vancouverissa ja Victoriassa 26.12.2018 - 5.1.2019.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2019


LOHKOJAKO
Alkulohko A (Vancouver):
Kanada
Sveitsi
Tanska
Tshekki
Venäjä

Alkulohko B (Victoria):
Kazakstan
Ruotsi
Slovakia
Suomi
USA


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 27.12. 05:30
Suomi 1-2 Ruotsi Kooste
Pe 28.12. 05:30
Suomi 5-0 Kazakstan Kooste
Su 30.12. 01:30
Slovakia 1-5 Suomi Kooste
Ti 01.01. 05:30
USA 4-1 Suomi Kooste
Puolivälierät:
Ke 02.01. 23:00
Ruotsi 0-2 Sveitsi Kooste
To 03.01. 01:30
Kanada 1-2 JA Suomi Kooste
To 03.01. 03:00
USA 3-1 Tshekki Kooste
To 03.01. 05:30
Venäjä 8-3 Slovakia Kooste
Välierät:
Pe 04.01. 23:00
Välierä 1:
Venäjä 1-2 USA Kooste
La 05.01. 03:00
Välierä 2:
Suomi 6-1 Sveitsi Kooste
Mitaliottelut:
La 05.01. 23:00
Pronssiottelu:
Venäjä 5-2 Sveitsi Kooste
Su 06.01. 03:00
Loppuottelu:
USA 2-3 Suomi Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
1 Luukkonen Ukko-Pekka
30 Lehtinen Lassi
31 Lindberg Filip
Puolustajat:
2 Laaksonen Oskari
3 Utunen Toni
7 Vaakanainen Urho
15 Jokiharju Henri
21 Latvala Otto
34 Heinola Ville
36 Honka Anttoni
Hyökkääjät:
10 Heponiemi Aleksi
12 Vainionpää Samuli
13 Puustinen Valtteri
18 Engberg Teemu
19 Kupari Rasmus
20 Tolvanen Eeli
22 Virtanen Santeri
23 Nyman Linus
24 Kakko Kaapo
25 Talvitie Aarne
27 Ylönen Jesse
28 Moilanen Sami
29 Lundell Anton


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV-lähetykset
TV:n ohjelmaopas


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ