perjantai, 25 joulukuu 2015 23:33

Aleksi Saarela: ”Oon saanut kulkea omaa polkuani”

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Aleksi Saarela MM-kotikisojen harjoituksissa. Aleksi Saarela MM-kotikisojen harjoituksissa. Siiri Markkanen.

Kaikkien aikojen piste-ennätys C-junioreiden SM-liigassa: 33 maalia ja 39 syöttöpistettä 28 ottelussa. C-juniori-ikäisenä hurjia pistelukemia sekä B- että A-nuorten SM-liigoissa. Liigadebyytti kuukauden päälle 16-vuotiaana tehoin 1+1. Odotukset nuorta Aleksi Saarelaa kohtaan kasvoivat äkkiä valtaviksi - niin hänen itsensä kuin kotimaisen kiekkokansankin puolesta. 

- Niin se C-junnukausi. Silloin heti ekasta pelistä lähtien pisteitä vaan tuli ja tuli. Jossain vaiheessa sitä huomasi, että pystyi tehdä kentällä lähes mitä vaan. Siitä sitten muodostui itsellekin vähän sellainen odotus, että pitäisi kyetä joka sarjassa tekemään samanlaisia pistemääriä ja välillä on jopa turhautunut, kun ei ole siinä tietenkään onnistunut, Saarela toteaa. 

- Kyllä tässä nyt on oppinut elämään sen kanssa, että silloin oltiin C-junnuissa ja nyt ollaan Liigassa, ja se on mahdotonta niihin tehomääriin enää yltää.

Saarelan kevääseen 2013 kuului erittäin onnistunut Liiga-debyytti Rauman Lukon paidassa, A-nuorten johdattaminen pudotuspeleihin, nuorten SM-liigan pudotuspelit ja niiden päätteeksi voitettu SM-pronssi. Kaudelta 2013-2014 odotettiin nuorukaisen todellista läpimurtoa Liigassa sekä juniorimaajoukkueissa vakuuttamista. Kaudesta tuli kaikkea muuta. 

- Se kausi käytiin kyllä niin syvissä mudissa, että sitä mietti, että oisko parempi, jos vaan lopettais jääkiekon. Oli loukkaantumisia ja vastoinkäymisiä. Sitä ajautui tosi syvään suohon ja kehityskin tyssäsi siihen. Onneksi mulla oli sopimus katkolla, joten pääsin sitten lähtemään uusiin tuuliin. En ole hetkeäkään katunut, että lähdin Poriin. Se oli ainoa vaihtoehto. 

Laitilan Jyskeen kasvatti siirtyi yläasteikäisenä Lukkoon, hänen isänsä Pasi Saarela oli Lukon kasvatti ja pelasi seurassa vuositolkulla - vaikka pistäytyikin hieman Ässissä. Nuorempaa Saarelaa pidettiin niin sinikeltaisena kuin vain olla ja voi. Kun hän sitten siirtyi paikallisvihollisen riveihin, kohu oli melkoinen. 

- Media tykkää hehkuttaa asioita ja vetää välillä asioita vähän yli. Fanit Raumalla ja Porissa elää kiekkoa tunteella - Raumakin on niin pieni kaupunki ja siellä toi Lukko menee aikalailla tunteisiin. Mutta tippaakaan en kadu, että siirryin. En siinä kohtaan löytänyt mitään muuta ratkaisua, joka olisi auttanut mua urallani eteenpäin. Ei mun ollut järkevää jäädä Raumalle ja en mä voi päätöksiäni fanienkaan toiveiden mukaan tehdä, Saarela selittää. 

Saarela pelaa nyt Ässä-paidassa toista kautta ja on viihtynyt vallan mainiosti. Tosin ei aivan niin mainiosti, että koti löytyisi vielä Porista. 

- Nooo, Raumalla mä vielä asun, Saarela myöntää nauraen. 

- Mutta Porissa parasta onkin Porin Ässät. Huikee joukkuehenki - siellä on pakko olla joukkuehenki niin paljon isommassa roolissa kuin jossain muissa seuroissa, koska ei siellä pysty rahalla ostamaan pelaajia sisään. Jengi siellä on niin yhtenäinen, että joka päivä saa kyllä hymyssä suin mennä hallille! 

Ensimmäisellä Ässät-kaudellaan Saarela pääsi pelaamaan 51 ottelussa ja teki tehot 6+6, mikä ei tyydyttänyt nuorta laitilalaista. Kuluvalla kaudella 27 ottelussa on pisteitä kertynyt 15 (10+5); 10 maalista kahdeksan syntyi marraskuussa, joten alkukauden takeltelun jälkeen hyökkääjän kaivattu vire on vihdoin alkanut taas löytyä. 

- Siinä mä olen ollut kakkossentterinä. Alkukausi oli erittäin hankala aina sinne marraskuun maaottelutaukoon asti. Mutta sitten sen Tampereen turnauksen jälkeen lähti peli kulkemaan, ja täytyy kiittää Rockyy, että hän on siitä rehellinen koutsi, että sitten kun on paikka niin hän antaa pelatakin, että ei siellä Ässissä ole mitään vakipaikkoja. Sä saat peliaikaa sen perusteella, miten oot esiintynyt. 

Omaa polkua 
 

Aleksi Saarelan perheessä kiekkoharrastusta, josta sittemmin on tullut ammatti, on aina ymmärretty ja tuettu - isä Pasi pelasi yli 800 ottelua Liigassa, joten urheilumaailma on tullut perheelle tutuksi. Nuorempi Saarela on kuitenkin aina treenannut ja pelannut omasta tahdostaan ja intohimostaan lajiin. 

- Kotona on kyllä aina tuettu. Totta kai isä pelasi pitkän uran ja näinpoispäin, mutta ikinä mua ei ole tarvinnut pakottaa hallille, että se on tullut musta itsestäni se palo tehdä, kertoo Saarela, jolla oli junnuna tapana käydä Laitilan jäähallin vapaavuorolla itsekseen laukomassa ja kikkailemassa lähes päivittäin. 

- Ei isältäkään ole koskaan ylimääräisiä neuvoja tullut. Jos mä olen kysynyt, mitä kannattaisi tehdä, hän on antanut neuvoja, mutta ei ole niitä tyrkyttänyt. Oon saanut kulkea omaa polkuuni jääkiekkoilijana ja se varmaan mun pelissä sillä tavoin näkyykin, että en ole mikään puhdas maalintekijä vaan pystyn tekemään muutakin siellä jäällä. Toisin kuin iskä…, ”Allu” toteaa virnistäen ja jatkaa:

- Se oli ihan suora maalintekijä ja ei siitä oikein muuhun siellä askissa sitten ollutkaan! 

Isä ja poika viettivät kuitenkin aikalaillakin aikaa yhdessä kiekon parissa, sillä Pasi valmensi Lukon C-, B- ja A-junioreita samaisina kausina, kun Aleksi niissä pelasi. Kaksikon kotimatkat Raumalta Laitilaan eivät aina sujuneet lämpimissä tunnelmissa.  

- Isä oli valmentajana helkutin vaativa. En kyllä päässyt yhdestäkään treenistä helpolla. Siinä tapeltiin monet kerrat autossa Laitilaan ajellessa - usein oli pinna koetuksella meillä molemmilla. Mutta on se sitten taas kasvattanut musta kovan pelaajan, joka ei hetkahda, jos koutsi mulle jostain sanoo kovastikin, sillä ymmärrän, ettei ne turhasta sano. En todellakaan ole mikään herkkähipiäinen, että kritiikistä suuttuisin vaan otan kyllä aina opikseni

Neuvoja isäukolta on kuitenkin vuosien mittaan tullut useampi, joista moni on iskostunut nuoremman Saarelan mieleen pysyvästi. Yhden hän mainitsee erikseen. 

- Mä kyllä yleensä pistän joukkueen edelle ja näin, mutta iskä opetti, että vaikka joukkue on toki tärkeä, niin joskus oman kehittymisen kannalta pitää pystyy tekemään itsekkäitäkin ratkaisuja, jos tuntuu, ettei muuten mene eteenpäin.

Maalinteon magia

Saarela kykenee pelaamaan niin laidassa kuin sentterinäkin, mikä kertoo hänen monipuolisuudestaan pelaajana. Puolustustaitojen lisäksi häneltä löytyy kiekollista taitoa, erinomainen laukaus ja kova maalintekovimma, mitkä tekevät hänestä vaarallisen pelaajan hyökkäyspäässä. 

- Maalinteko, tai laukaus ylipäätään, on hyvä, jos sitä on työstetty sieltä pikkujunnuista lähtien. Itse tuli sitä hinkattua niin paljon, että aika usein jäi läksytkin tekemättä, kun sitä läks mieluummin vetelemään.  

Hyökkääjä kumminkin muistuttaa, että maalinteko on 90-prosenttisesti korvien välistä kiinni ja lopun 10 prosenttia olevan treenaamisen tulosta. Todellisen maalintekotaidon hän näkee olevan aivan omanlaistaan magiaa, mitä ei suomalaispelaajissa usein näe.

- Aika paljon se on pääkopasta kiinni. Jos sulla on huono itseluottamus, se maalivahti näyttää niin isolta ja että siellä ei ole missään reikää. Sitten taas kun on hyvä itseluottamus, maalivahti näyttää pieneltä, kaikki uppoo ja vaikkei edes yrittäis maalia niin silti uppoo. Ja sekin tietty helpottaa maalintekoa, jos sä haluat tappaa sen siitä, että sä haluat tehdä sen maalin, etkä ole sillä asenteella, että mä nyt vaan vedän tässä jotain, Saarela analysoi ja jatkaa:

- Teemu Selänne on ainoa suomalainen, kenellä on nimenomaan ollut maalintekotaito, ja sitten tässä meidän joukkueessa nyt on sitten Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi, joilla on se samanlainen maalivainu. 

Niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin kovasti töitä paiskiva 180-senttinen Saarela ei ole koskaan pelännyt laittaa kroppaansa likoon - päinvastoin - hän rakastaa taklaamista. Hyökkääjän silmissä tuikkii, kun hän pääsee maalailemaan tilannetta kaukalosta. 

- No mikään hirvee kiekonblokkaajahan mä en ole koskaan ollut, mutta olen mä tilanteen tullen tietty valmis heittäytymään. Mutta on se sitten vaan itellekin hieno fiilis, jos tossa keskialueella pystyy jonkun ison jenkkipelaajankin vetämään pystyyn ja sillä tavoin sytyttää joukkueenkin. Sillä asenteella mä noihin tilanteisiin meen, että joko se äijä kaatuu tai ei kaadu kumpikaan. 

Saarela vannoo myös seisovansa joukkuetovereidensa rinnalla tilanteessa kuin tilanteessa, ja arvostaa, kun sama tehdään hänelle.  

- Mä tiedän, että jos mua Porissakin kohdellaan kaltoin niin sieltä tulee aina joku auttamaan. Samoin sitten jos mun kenttäkaveriin koskee rumasti, siitä joutuu kyllä vastuuseen ja mä annan sitten muitterii. Ei mua hetkauta, vaikka se olisi joku kaksimetrinenkin äijä - en mäkään kuitenkaan mikään mikkihiiri fyysisesti ole, kyllä mä kampoihin laitan.  

Ei poppakeinoja 

Saarela on aina ollut muita nuorempi juniorisarjoissa ja Liigaan hän nousi vasta 16-vuotiaana ollen yli 20 vuotta nuorempi kuin joukkueen vanhimmat. Hänen äänestään paistaa valtava kunnioitus, kun liigajoukkueiden kokeneista pelaajista on puhe. Esimerkiksi Lukossa samaan aikaan pelasivat muuan Ilkka Mikkola, Petteri Nummelin, Harri Tikkanen, Lauri Tukonen ja Ville Vahalahti. Porissa taas esimerkkiä antaa muun muassa Ässä-legenda Ville Uusitalo

- Joka päivä sai jostain asiasta ottaa opikseen. Eipä siinä - aina katsonut äijiä niin paljon ylöspäin ja yhtäkkiä he marssii samaan koppiin niin kyllähän siinä oltiin vähän hiljaisempaa poikaa ja katsottiin vaan vierestä. Ne on aina joukkueelle kaikkensa antavia pelaajia, että siinä oli hieno treenata ja pelata heidän rinnalla. Etenkin Vahan kanssa oli upea pelata samassa ketjussa - jatkuvasti sai oppia. 

Saarelan liigadebyytti tapahtui 19.helmikuuta 2013 Tapparaa vastaan ja nuori pojankoltiainen teki näyttävän sisääntulon Liigaan; Hän teki heti avauserässä maalin ja saalisti ottelussa myös syöttöpisteen. Ikimuistoinen ilta myös Saarelalle itselleen, mutta hyökkääjä ei myönnä pahemmin jännittäneensä maamme pääsarjaan juniorina hyppäämistä.  

- Ei siinä loppujenlopuksi kuitenkaan ollut mitään poikkeavan haastavaa, että melkein huomasi, että tämähän on helpompaa kuin A-junnuissa, kun ei tarvitse sähistä niin paljon. Fiksummin on pelattava kuin oman ikäisten kanssa, sillä Liigassa äijät on niin kokeneita ja taitavia, että jos sä lähdet höntyilemään, oot äkkiä kusessa. 

- Oli se kyllä mieleenpainuva hetki, kun se kiekko painui maaliin ekassa erässä - sellainen hetki, etten unohda ikinä. Ja ylipäätään oli käsittämätön fiilis, kun sai pukea Rauman Lukon edustuksen paidan päälle, kun siitä oli pikkupojasta asti hirveästi unelmoinut, Saarela muistelee unohtumatonta iltaa. 

Tuosta illasta on lähes kolme vuotta. On joulukuu 2015 ja edessäni seisoo 18-vuotias hyökkääjä, josta paistaa itsevarmuus, vankkumaton tahto tehdä töitä ja luja usko omiin mahdollisuuksiinsa mennä pitkälle. Aleksi Saarelalla on takanaan vaikeitakin kausia, ikäviä loukkaantumisia, niskaan on satanut lokaa ja ihmisten katseissa ja puheissa on paistanut epäilys - oliko tämä nuorempi Saarela sittenkin vain jokin junnutähdenlento? 

- Se kuulostaa tyhmältä sanoa, mutta se jokapäiväinen tekeminen merkkaa niin paljon. Tässä voisi lässyttää kaikkea, että on ollut tukihenkilöitä, kenelle puhua ja muuta, mutta ei se loppukädessä auta - ei sieltä pohjamudista pääse ylös, jos ei treenaa. Jos sä luovutat ja ajattelet, että tämä oli nyt tässä, niin siinä se sitten myös on siinä. On treenattava joka päivä paremmin ja paremmin, jotta sä kehityt. Ei siihen mitään poppakeinoja ole, Saarela selittää. 

Kun tämän nuoren hyökkääjän taistelutahtoista pelaamista seuraa ja päättäväisyyttä uhkuvaa puhetta kuuntelee, tietää, että tähti hänestä voi hyvinkin tulla - tähti, jonka lento ei hetkeen lopu.

 

 

Olet nyt

Lisää U20-uutisia