lauantai, 29 joulukuu 2012 19:39

U20 MM: Miikka Salomäki lupaa taistella ja näyttää esimerkkiä

Kirjoittanut Hannu Laine
U20 MM: Miikka Salomäki lupaa taistella ja näyttää esimerkkiä HHOF Images on Ice

Suomi kohtaa sunnuntaina nuorten MM-turnauksessa Sveitsin. Ottelu on äärimmäisen tärkeä turnauksen jatkon kannalta, mutta erityisesti Nuorten Leijonien pelin täytyy parantua.

Ykkösketjun kokenut voimahyökkääjä Miikka Salomäki myöntää, että joukkue ei ole vielä pystynyt parhaimpaansa. Alla on rutiinivoitto Latviasta, mutta myös kirvelevä tappio Tshekille.

Sunnuntaina vastaan luisteleva Sveitsi pisti jo hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin ahtaalle, joten Suomen on löydettävä peliinsä lisää potkua, jotta pistetili kasvaisi.

- Katsoimme juuri äsken Sveitsin peliä videolta joukkueen palaverissa, ja se on kova vastahyökkäysjoukkue. Pitää olla tarkkana ettei tule kiekonmenetyksiä, Salomäki sanoo.

Samaan hengenvetoon kolmansissa nuorten MM-kisoissaan pelaava oululainen lisää, että hänen on parannettava omaa peliään rutkasti.

- Ei ole vielä kulkenut toivotulla tavalla. Kokeneena pelaajana minun täytyy olla esimerkkinä. Ei vain kopissa, vaan etenkin kentällä ja taistella joka tilanne loppuun.

Salomäki on jo monena vuonna muodostanut Suomen juniorimaajoukkueessa tehokkaan ketjun Markus Granlundin ja Joel Armian kanssa. Vaikka kolmikon yhteispeli toimikin harjoitusotteluissa juuri ennen joulua, ei samaa tehokkuutta ole vielä löytynyt Ufassa.

- Olemme pelanneet paljon yhdessä ja se auttaa yhteisen sävelen löytämisessä. Meidän täytyy yksinkertaistaa peliämme ja olla suoraviivaisempia.

Suomen joukkue vietti lauantai-iltaa paitsi pitämällä palaverin, myös käymällä syömässä paikallisessa Sherlock Holmes -pihviravintolassa.

- Hyvää oli ruoka ja muutenkin olot ovat olleet kohdallaan. Ufa on hyvä kaupunki, eikä sen suhteen ole mitään valittamista.

Lisää U20-uutisia