tiistai, 12 huhtikuu 2011 14:22

Jokerien nuori puolustajavahvistus Ruotsin joukkueessa U20-turnauksessa

Kirjoittanut

Ruotsin_lippu.jpg

Ruotsalainen puolustajalupaus John Klingberg, 18, on Ruotsin joukkueen kokoonpanossa keskiviikkona käynnistyvässä alle 20-vuotiaiden kolmen maan turnauksessa Helsingissä.


Jokerit julkisti Klingbergin pelaajasopimuksen maanantaina. Jokerien verkkopalvelun uutinen kertoo hänestä näin:

"Oikealta laukova puolustaja pelasi pääosan viime kaudesta Elitserienissä ja oli myös isossa roolissa Tre Kronorin joukkueessa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Yhdysvalloissa.

Frölundan kauden päätyttyä Klingberg pelasi seuran A-nuorissa loistavat pudotuspelit, jotka päättyivät mestaruusjuhliin. Puolustaja valittiin playoffsien parhaaksi pelaajaksi. Hyvien otteiden seurauksena Klingberg debytoi A-maajoukkueessa 6. huhtikuuta ottelussa Saksaa vastaan.

- Klingberg näytti vuodenvaihteen MM-kisoissa olevansa maailman eliittiä ikäluokkansa puolustajista, Kekäläinen kehuu.

- Dallas varasi Klingbergin viime kesänä NHL:n varaustilaisuudessa vasta viidennellä kierroksella ehkä hänen kokonsa vuoksi. Tällä kaudella moni on kuitenkin joutunut hieraisemaan silmiään Klingbergin venyttyä 186-senttiseksi pelaajaksi, jonka kiekollinen taito on huippuluokkaa, taustoitti Jokereiden toimitusjohtaja."

Ruotsin kokoonpano alle 20-vuotiaiden kolmen maan turnauksessa



Turnausohjelma:
 Ke 13.04. klo 18:30 Ruotsi-Kanada  Helsingin jäähalli (harj.halli)
 To 14.04. klo 18:30 Kanada-Suomi   Järvenpään jäähalli
 Pe 15.04. klo 18:30 Suomi-Ruotsi   Helsingin jäähalli
 La 16.04. klo 13:00 Kanada-Ruotsi  Helsingin jäähalli (harj.halli)
 Su 17.04. klo 15:00 Suomi-Kanada   Helsingin jäähalli

 

Olet nyt

Lisää U20-uutisia

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2020-21

18.07.-23.07.2020:
Testi- ja otteluleiri, Vierumäki

25.08.-30.08.2020:
Jää- ja otteluleiri, Lappeenranta & Imatra


Kauden muut tapahtumat vahvistetaan myöhemmin.

Etsi sivustolta