sunnuntai, 29 joulukuu 2019 22:16

U18: Slovakia kiri kolmannessa erässä rinnalle ja ohi - Pikkuleijonille maalin tappio turnauksen kolmannesta ottelusta

Kirjoittanut Pekka Peltola
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
U18: Slovakia kiri kolmannessa erässä rinnalle ja ohi - Pikkuleijonille maalin tappio turnauksen kolmannesta ottelusta Pekka Peltola

Pikkuleijonat pelasi sunnuntaina Sveitsin turnauksen kolmannen ottelunsa, tänään vastassa oli Slovakia. Edellisen kamppailun jälkeen suoritusta lähdettiin parantamaan kamppailuvalmiuden, ilmeen ja yhdessä tekemisen kautta.

Ottelun alku noudattikin suurimmilta osin ennalta suunniteltua käsikirjoitusta. Siitä osoituksina olivat Oskari Luodon ja Samu Tuomaalaan täysosumat ja valmius hyvään fyysiseen peliin, joka näkyi kaukalossa. Kahden osuman turvin Suomi siirtyi ottelun alkupuolella 2-0-johtoon. Slovakia kavensi vielä erän lopulla 2-1:een Simon Nemecin maalilla.

Toisessa erässä Eetu Liukas ampui Suomen uudelleen kahden maalin johtolukemiin. Sen jälkeen Pikkuleijonat alkoi hiljalleen päästää irti pienistä, mutta sitäkin tärkeämmistä asioista. Esimerkiksi reagoinnit, kamppailut, kiekon kanssa liikkeellelähdöt ja pelaamisen huolellisuuden puute laski suorittamisen tasoa. Samalla Slovakia lisäsi kierroksia koneeseen ja alkoi ottamaan Suomen hallussa ollutta otetta pelistä itselleen.

Kolmannessa erässä Slovakia tuli rinnalle ja ohi. Tasoitus 3-3:een syntyi ajassa 45.02 ja ottelun voittomaaliksi jäänyt täysosuma noin viisi minuuttia myöhemmin. Ajassa 50.46 maalintekijäksi merkittiin Roman Faith. Näin ollen loppulukemat olivat tällä kertaa suotuisat Slovakialle:4-3 (1-2, 1-1, 2-0).

Suomen päävalmentaja Anssi Laine perkasi ottelun läpi seuraavasti:

- Lähtö peliin oli hyvä ja saatiin mitä haluttiin. Työmäärä ja kamppailu mahdollisti voittavan jääkiekon pelaamisen, mutta sitten päästimme pelistä irti. Aloimme luistaa pienistä, mutta sitäkin tärkeämmistä asioita. Se johti viisikon venymiseen, joka kertaantui puolustamisen ja hyökkäämisen haasteina. Pelistämme katosi yhteinen rakenne ja rytmi.

- Huomenna on onneksemme uusi mahdollisuus. Tästä pitää oppia ja ladata itsemme hyvään iskuun turnauksen päättävään Sveitsi-peliin.

Suomi ja Sveitsi kohtaavat Sveitsin viiden maan turnauksen päätöspäivänä maanantaina, ottelu alkaa Suomen aikaa klo 12:30. 
 

- Slovakia-ottelun videotallenne
- Slovakia-ottelun tilastot Jääkiekkoliiton tulospalvelussa
- Turnauksen koko otteluohjelma
 

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

 

 

Olet nyt

Lisää U18-uutisia

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki
Peruutettu

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA
Peruutettu

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA
Peruutettu

 

Etsi sivustolta