sunnuntai, 10 helmikuu 2019 10:41

Pikkuleijonien turnausyhteenveto: Luonne, taisteluilme ja yhtenäisyys tulivat hyvin esille

Kirjoittanut Arto Sihvonen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU

Pikkuleijonien päävalmentaja Mika Marttila antoi viiden maan turnauksen päätösottelun jälkeen kiitosta kovan urakan tehneille pelaajilleen.

– Kauden päätapahtumassa, huhtikuussa pelattavassa MM-turnauksessa, tarvitaan jääkiekkoilijan luonnetta, periksiantamatonta taisteluilmettä ja yhtenäistä joukkuetta, Marttila totesi.

– Tässä turnauksessa voi näistä asioista antaa arvosanaksi hyvä +, päävalmentaja linjasi turnauksen antia.

Marttila harmitteli hieman Tshekki-ottelun lopputulosta todeten, että pelin hallinta ja maalintekopaikat menivät selvästi Pikkuleijonille, mutta nämä asiat eivät siirtyneet suoraan tulostaululle. Marttilan mukaan pieni torkahtaminen pelin tietyissä tilanteissa ja epätasainen suorittaminen joukkueen sisällä käänsivät lopputuloksen vastustajan eduksi.

– USA on aina hyvä mittari missä tahansa ikäluokassa, ja saimme USA-ottelusta niukasta tappiosta huolimatta uskoa ja luottoa omaan tekemiseen, Marttila painotti.

– Venäjä-peli oli jo lähtökohtaisesti haasteellinen ennen ottelua sattuneiden loukkaantumisten takia. Pelin aikana jäi sivuun lisää pelaajia, ja uusia vastuunkantajia löytyi joukkueesta kiitettävästi, Marttila summasi voitokasta Venäjä-ottelua.

– Turnauksen nouseva trendi huipentui päätösotteluun Ruotsia vastaan, jossa erityisesti avauserä näytti joukkueen osaamisen tason, Marttila paketoi turnausottelut.

Päävalmentaja analysoi lisäksi turnauksen pelillistä antia.

– Pääsimme ennenkaikkea eteenpäin puolustuspelin kaksivaiheisuudessa. Hyökkäyspelaamiseen löytyi USA-ottelusta lähtien sopiva rohkeus ja rentous pelata välinettä ja hyökätä yhdessä, joka tuli esille tehtyjen maalien lisäksi yleisesti kiekollisessa pelaamisessa.

Huolestumisen aihetta aiheuttivat lähinnä lukuisat loukkaantumiset.

– Täytyy toivoa, että kaikki loukkaantuneet pelaajat pääsevät mahdollisimman nopeasti takaisin jäälle ja sitä kautta mukaan kevään tärkeisiin otteluihin, Marttila painotti.

Joukkueen ohjelma etenee kohti MM-leirejä, joita järjestetään huhtikuun alussa Vierumäellä kaksi kappaletta. Toisen leirin aikana pelataan harjoitusottelut Slovakiaa ja USA:ta vastaan ja lisäksi MM-kisojen ensimmäisen viikon alussa on ohjelmassa valmistava ottelu Ruotsia vastaan.

Kolme harjoitusottelua valmistavat joukkuetta MM-kisoihin, joissa ensimmäinen vastustaja on toinen Pohjois-Amerikan suurista kiekkomaista, eli Kanada.

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

Lisää U18-uutisia