maanantai, 17 huhtikuu 2017 13:50

U18 otteluraportti: ”Meijän Bändi” hioo vielä rytmejään - Pikkuleijonilla ei hätää Latvian kanssa

Kirjoittanut Mikko Palsola
U18 otteluraportti: ”Meijän Bändi” hioo vielä rytmejään - Pikkuleijonilla ei hätää Latvian kanssa HHOF-IIHF Images

Alkusarjan kolmannessa ottelussa sunnuntaina Pikkuleijonia vastaan asettui Latvia, joka oli hävinnyt kaksi ensimmäistä ottelua. Tilanteeseen nähden ottelu oli haasteellinen Pikkuleijonille.

Joukkueeseen liittyi mukaan puolustaja Urho Vaakanainen ja näin kaikki pikkuleijonien passit on leimattu.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi Pikkuleijonien hallinnalla ja joukkueella oli useita maalipaikkoja, mutta nyt viimeistely oli heikkoa. Ajassa 11.59 Latvia teki ottelun avausmaalin suorasta hyökkäyksestä ja silloin tietenkin hiipi mielensopukoihin, että illasta voi tulla Pikkuleijonille haasteellinen.

Onneksi pelko oli turha, sillä vajaa minuutti maalista Urho Vaakanainen teki tasoitusmaalin Miro Heiskasen syötöstä ja näin tämä pakkipari herätti joukkueen. Tästä reilu minuutti ja ylivoimalla Joni Ikonen lisäsi Pikkuleijonien johdoksi 2-1, maalin syöttäjä jälleen Miro Heiskanen.

Toinen erä alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinen, Pikkuleijonat hallitsi ottelun tapahtumia ja Latvia puolusti sitkeästi. Mutta kuinka ollakaan, yhtäkkiä Latvia onnistui tasoittamaan ottelun 2-2:een ajassa 28.51.

Heti maalin jälkeen Latvia sai kaksi jäähyä ja ajassa 31.09 Joni Ikonen siirsi Pikkuleijonat johtoon illan toisella maalillaan, maalinsyöttäjinä Kristian Vesalainen ja Miro Heiskanen.

Hetki myöhemmin Jesse Ylönen oli maalin kulmalla vapaana ja hän vei Pikkuleijonat jo kahden maalin johtoon Jesperi Kotkaniemen ja Rasmus Kuparin esityöstä. Aivan erän lopussa Joni Ikonen viimeisteli hattutempunsa ylivoimalla, syöttäjinä toimivat Vesalainen ja Linus Nyman.

Kolmanteen erään Pikkuleijonat tulivat hyvällä asenteella eikä joukkue antanut Latvialle mitään mahdollisuutta päästä mukaan peliin. Suomi teki päätöserässä vielä kaksi aivan huikeaa maalia. Ensin ykköskenttä pyöritteli Latvian puolustusta mielin määrin ja lopulta Kristian Vesalainen ampui kiekon tyhjään maaliin Vaakanaisen ja Heiskasen tarjoillessa. Loppunumerot 7-2 teki Jesse Ylönen, syöttäjinä Santeri Virtanen ja Aarne Talvitie.

Suomen maalissa pelasi Lassi Lehtinen. Hän joutui torjumaan vain 14 laukausta, Latvian maalivahdit ottivat yhteensä 37 koppia.

Päävalmentaja Juuso Nieminen oli erittäin tyytyväinen joukkueen moraaliin ja tapaan miten joukkue pelasi. Vaikka numerot olivat tasaiset ensimmäiset 30 minuuttia, ei Pikkuleijonilla ollut mitään varsinaista hätää pelissä. Joukkueen parhaana palkittiin kolmen maalin tekijä Joni Ikonen.

Nyt on siis ”Meijän Bändin” koostumus valmis. Vielä pitää hieman hioa rytmejä, tiistaina joukkue on valmis haastamaan Kanadan ja siinähän taistellaan lohkovoitosta. Maanantaina joukkue aamupäivällä harjoittelee ja iltapäivä on sitten vapaata.

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
MM-kisojen ohjelma, seuranta, tulokset ja tilastot