tiistai, 03 toukokuu 2016 14:19

Neljä mestaruutta tänä keväänä voittanut Frölunda-hyökkääjä: "MM-kulta on kaikista kovin"

Kirjoittanut Hinni Hirvonen
Kristian Vesalainen kuvattuna helmikuisessa alle 18-vuotiaiden turnauksessa. Kristian Vesalainen kuvattuna helmikuisessa alle 18-vuotiaiden turnauksessa. Pasi Mennander

Kristian Vesalaisen hurja kausi huipentui Pikkuleijonien MM-kultaan. Parempaa tapaa päättää kautta nuori mies ei olisi osannut toivoa, etenkään kun finaaliottelussa kaatui rakas naapurimaa Ruotsi.

- Vähän oli pilke silmäkulmassa, kun pääsin joukkuetovereita nöyryyttämään, Vesalainen hymyili.

Mestaruus oli Vesalaiselle kevään neljäs. Aiemmin samana päivänä joukkuekaverit Frölundassa olivat varmistaneet Ruotsin mestaruuden.

Helmikuussa Vesalainen juhli göteborgilaisryhmän kanssa CHL:n voittoa, ja maaliskuussa nuori mies oli seuran B-junioreiden mukana nostamassa pokaalia. Korkeimmalle Vesalainen arvostaa kuitenkin alle 18-vuotiaiden MM-kullan.

- Kyllä tämä mitali ja porukka olivat kovimmat, Vesalainen vakuutti.

Vasta 16-vuotias IFK-kasvatti siirtyi täksi kaudeksi Frölundan organisaatioon.

- Ajattelin, että Suomi ei aivan tarjoa sitä, mitä halusin. Göteborg oli yksi vaihtoehto, kävin katsomassa siellä kesällä ja tykkäsin tosi paljon, Vesalainen avasi lähtönsä syitä.

Vesalainen debytoi Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä lokakuussa ja pelasi miesten joukkueessa 24 ottelua. Hyökkääjälupaus ei ole katunut muuttoaan länsinaapuriin.

- Kaikki on mennyt tosi hyvin.

Vesalainen on oppinut kielen ja viihtyy hyvin satamakaupungissa.

Mutta mikä on Ruotsissa kaikkein parasta?

- Siellä on kauniita naisia, kuului vastaus hetken empimisen jälkeen.

Seuraavaksi Vesalainen aikoo ottaa rennosti ja tavata ystäviään ja sukulaisiaan.

- Sulatellaan mitalia ensin hetken. Varmaan parin viikon sisällä lähden Göteborgiin.  

Pikkuleijonat jakaa nimikirjoituksia 3. toukokuuta kello 17.30 alkaen Hartwall Arenan Luola-ravintolassa. Kello 18.30 käynnistyy A-maaottelu Suomi - USA.