tiistai, 26 huhtikuu 2016 16:36

Puheenjohtaja Nummela ylisti Pikkuleijonia: "Vahvaa voittamisen kulttuuria"

Kirjoittanut Hinni Hirvonen
Puheenjohtaja Harri Nummela ja MM-pokaali. Puheenjohtaja Harri Nummela ja MM-pokaali. Pasi Mennander

Pikkuleijonat saapui Suomeen tiistaina iltapäivällä. Joukkue suuntasi suoraan mediatilaisuuteen, jonka aluksi Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela piti puheenvuoron mestaruuden kunniaksi. 

- Tuskin suomalaisten työviikko olisi voinut mukavammin alkaa, kuin että saimme mahdollisuuden maanantain varhaisena aamutunteina seurata teidän taisteluanne loppuottelussa, Nummela kiitteli.

Nummela palasi myös vuodenvaihteen Nuorten Leijonien mestaruuteen muistellessaan Suomi-kiekon hurjaa vuotta.

- Tässä U18-joukkueessa kuin myös kaksikymppisten joukkueessa vuodenvaihteessa oli jotakin sellaista uudenlaista rohkeutta, tervettä, hienoa, oikeanlaista itsetuntoa ja ennen kaikkea vahvaa voittamisen kulttuuria.

Nummela muistutti tuoreita maailmanmestareita työnteon tärkeydestä. Ykkössija ei tullut ilmaiseksi, vaan takana on tuhansia tunteja töitä niin seurajoukkueissa kuin maajoukkuepolulla.

- Sanakirja on ainoa paikka maailmassa, jossa sana menestys tulee ennen työtä. Ei tämä teidänkään menestyksenne yksilöinä ja yhdessä joukkueena ole tullut ilman monivuotista, pitkäjänteistä työtä.

- Tuntekaa onnistumisen ja tyytyväisyyden tunnetta hetki, mutta säilyttäkää myös nälkänne. Muistakaa, että teidän uralla on vielä paljon saavutettavaa ja voitettavaa.

Nummela muisti puheessaan kiittää myös koko kotimaista jääkiekkokansaa.

- Haluaisin esittää kiitokset myös koko suomalaiselle jääkiekkoperheelle. Tämän joukkueen poikia on ollut kehittämässä ja kasvattamassa suuri joukko suomalaisia jääkiekkoihmisiä.

Tilaisuuden päätteeksi tuoreet maailmanmestarit lauloivat tänään 48-vuotissyntymäpäiviään viettäneelle Nummelalle onnittelulaulun.