tiistai, 29 joulukuu 2015 14:38

U18 otteluraportti: Pikkuleijonat rokkasi voittoon Slovakiasta

Kirjoittanut Hannu Saintula

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi maanantaina viiden maan turnauksessa Sveitsissä voitokkaasti Slovakiaa vastaan. Tässä joukkueenjohtaja Hannu Saintulan raportti!

Suomen U18-joukkueen toinen ottelu turnauksessa oli Slovakian isokokoista ja hyvin luistelevaa ryhmää vastaan. Slovakia oli Pikkuleijonille hyvä haaste voitollisen Tshekki-ottelun jälkeen.

Maalinteon tehostaminen oli yhtenä tavoitteena ottelussa ja siinä onnistuttiin hyvin 6-2-loppunumeroihin päättyneessä ottelussa. Lisäksi teemoina olivat viisikkopelin eri osa-alueiden yksinkertaistaminen ja pelin rytmittäminen suhteessa vastustajan peliin.

Pikkuleijonien ensimmäisen erän itseluottamusta uhkuva ja hyvin ajoitettu liike aiheutti vastustajan pelinavauksiin jatkuvasti ongelmia ja joukkueemme pystyi riistämään kiekkoja sekä hyökkäys- että keskialueella luoden vastustajan maalille hyviä tilanteita.

Ensimmäisen erän maaleista vastasivat toista U18-otteluaan pelannut vuonna 1999 syntynyt Miro Heiskanen, Aapeli Räsänen ja Otto Mäkinen. Toisen erän maaleista vastasivat Räsänen ja Joona Koppanen. Kummankin erän loppuun leijonajoukkue viimeisteli tärkeät ns. pukukoppimaalit noin 45 sekuntia ennen erien loppua.

Joukkueen rokkikoneen mystinen katoaminen ei aiheuttanut pelaajistossa liikaa hämmennystä vaan joukkue rokkasi kentällä Bill Haleyn ”Rock Around The Clockin” tahdittamana vahvasti - parhaiten askeleet osuivat tällä kertaa seuraaville pelaajille: Aapeli Räsänen 2+0, Miro Heiskanen 1+1, Otto Mäkinen 1+1, Henri Jokiharju 1+1 ja Eetu Tuulola 0+2.

Seuraavaksi vastaan asettuu Sveitsi, Pikkuleijonien vahvaan liittoon yltänyt rokkiryhmä tekee parhaansa ettei ottelussa tanssita sveitsiläisiä kansantansseja.      

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.