maanantai, 28 joulukuu 2015 21:15

U18: Suomelle toinen voitto Sveitsissä - Slovakia nurin selvin luvuin

Kirjoittanut
Aapeli Räsänen teki maanantaina kaksi maalia. Aapeli Räsänen teki maanantaina kaksi maalia. Jukka Salminen

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Slovakian maalein 6-2 Sveitsin Zuchwilissa pelattavassa viiden maan turnauksessa maanantaina. Eräluvut olivat 3-1, 2-0, 1-1.

Suomi karkasi Slovakialta ensimmäisen erän lopussa. Ensin Aapeli Räsänen teki 2-1-maalin ja pari minuuttia myöhemmin Otto Mäkinen vei Suomen 3-1-johtoon.

Suomen tehokkain pelaaja oli kaksi maalia viimeistellyt Aapeli Räsänen. Otto Mäkinen, Henri Jokiharju ja Miro Heiskanen merkkauttivat tehot 1+1 mieheen. Eetu Tuulola pohjusti syötöillään kaksi maalia.

Sunnuntaina kaksi kiekkoa Tshekin verkkoon iskenyt Joona Koppanen onnistui maalinteossa myös Slovakia-pelissä.

Suomen maalivahti Niilo Halonen otti kiinni 21 kiekkoa.

Sunnuntain avausottelussaan Suomi voitti Tshekin 4-1, joten Pikkuleijonat jatkaa turnaustaan ilman pistemenetyksiä. Tiistaina vastaan asettuu isäntämaa Sveitsi, jolla on kahdesta ensimmäisestä ottelustaan voitto ja tappio.

Ottelun tilastotapahtumat (PDF-dokumentti)
Turnauksen ohjelma ja tulokset