sunnuntai, 26 huhtikuu 2015 11:58

Pikkuleijonien veskarit muodostavat tiiviin kolmikon - Kaikki valmiina pelaamaan!

Kirjoittanut Joukkueenjohtaja Arto Sihvonen
Heljanko (vas.), Vehviläinen ja Viksten. Heljanko (vas.), Vehviläinen ja Viksten. Arto Sihvonen

Veini Vehviläinen on noussut MM-kisoissa Pikkuleijonien selkeäksi ykkösmaalivahdiksi. Veini on pelannut joukkueen kaikki tähänastiset ottelut MM-turnauksessa.

Christian Heljanko ja Nico Viksten tukevat Veiniä kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja ovat samalla koko ajan valmiina hyppäämään tolppien väliin, jos komennus pelaavaksi maalivahdiksi tulee.
- Tässä on kysymys arvoturnauspelaamisesta, ja silloin käy usein niin, että yksi maalivahdeista pelaa, pojat toteavat.

Maalivahtien keskinäiseen kommunikaatioon kuuluu pieni leikkimielinen kuittailu toisten tekemisistä.
- Sopivaa tikaria heitellään aina tilaisuuden tullen, veskarit kertovat.

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.