lauantai, 18 huhtikuu 2015 09:54

U18 otteluraportti: Pikkuleijonille tärkeä voitto MM-kisoissa - Sveitsi nurin kisojen toisessa pelissä

Kirjoittanut Joukkueenjohtaja Arto Sihvonen
U18 otteluraportti: Pikkuleijonille tärkeä voitto MM-kisoissa - Sveitsi nurin kisojen toisessa pelissä V-P Vuorinen

Alle 18-vuotiaiden maajoukkue otti tärkeän 3-1 (1-1,1-0,1-0) -voiton Sveitsistä myöhään perjantai-iltana Zugissa pelatussa ottelussa.

Joukkueilla oli hyvin erilaiset lähtökohdat otteluun. Suomi pelasi torstaina iltaottelun Tshekkiä vastaan, ja otteluajankohdan takia nukkumaanmeno siirtyi aamuyön puolelle.

Sveitsille Suomi-ottelu oli ensimmäinen MM-turnauksessa, joten joukkue tuli otteluun levänneenä ja latautuneena sekä runsaslukuisen kotiyleisön kannustamana.

Sveitsi pelasi omilla vahvuuksillaan

Sveitsi tuli otteluun odotetulla tavalla. Kova liike tuoreilla jaloilla ja tehokas vastaiskupelaaminen olivat niitä asioita, joita osattiin Sveitsiltä odottaa ja jotka näkyivät heti ottelun alusta alkaen.

Avauserässä Pikkuleijonien pelissä oli tiettyä hermostuneisuutta, joka tuli esille mm. kiekonmenetyksinä. Avausmaali merkittiin kuitenkin ansaitusti Suomelle ajassa 06.22, kun Jesse Puljujärvi laukoi kiekon Sveitsin maaliin suoran hyökkäyksen päätteeksi. Patrik Laine antoi maaliin mainion poikkisyötön ja toinen syöttöpiste merkittiin hyökkäyksen käynnistäneelle Vili Saarijärvelle.

Sveitsin tasoitus ja samalla ainoa maali syntyi ajassa 13.07, kun Sveitsin pääsarjassa pelaava huipputaitava hyökkääjä Denis Malgin riisti kiekon keskialueella ja laukoi sen tarkasti etuylänurkkaan erinomaisesti pelanneen Veini Vehviläisen selän taakse.

Vaikeiden hetkien voittaminen tärkeää

Pikkuleijonat pääsi aloittamaan ottelun toisen erän 5-4-ylivoimalla. Ylivoima pystyttiin hyödyntämään ajassa 21.15. Vili Saarijärvi laukoi kiekon siniviivalta Sveitsin maalia kohti, ja Patrik Laine ohjasi laukauksen b-pisteiden välistä Sveitsin maaliin.

Suomen johtomaalin jälkeen Sveitsi yritti vimmatusti kavennusta, mutta sveitsiläispelaajat pystyttiin pitämään 1-maalintekoalueen ulkopuolella, ja Veini Vehviläinen torjui kauempaa tulleet laukaukset rauhallisesti ja varmasti.

Peliin lähdettäessä Suomen valmennusjohto korosti pelaamisen yksikertaisuuden tärkeyttä ottelun vaikeilla hetkillä mm. viivojen kunnioittamisen kautta, ja tätä ohjetta Pikkuleijonien pelaajat noudattivat erinomaisesti.

Ottelun päätöserä oli pelitapahtumiltaan varsin tasainen aivan erän loppua lukuunottamatta. Pikkuleijonien kypsä ja järkevä pelaaminen tylsytti kärjen Sveitsin vahvuuksilta, ja ote siirtyi hienokseltaan Suomelle.

Ottelun viimeinen maali syntyi Pikkuleijonien toimesta ajassa 51.53, kun Aleksi Saarela vei suoran hyökkäyksen Sveitsin maalin taakse ja antoi oivaltavan syötön b-pisteiden kaarten väliin nousseelle Vili Saarijärvelle, joka sijoitti kiekon tarkalla laukauksella Sveitsin maaliin. Maali syntyi, kun molemmat joukkueet pelasivat neljällä kenttäpelaajalla.

Sveitsi sai hyvän mahdollisuuden kavennukseen aivan ottelun loppuhetkillä.  Suomelle vihellettiin rangaistukset ajassa 58.03 ja 59.20, ja kun Sveitsi vielä otti maalivahdin vaihtoaitioon, pääsi se myllyttämään 6-4 ja 6-3-ylivoimalla. Suomen maali säilyi kuitenkin koskemattomana Pikkuleijonien parhaana pelaajana palkitun Veini Vehviläisen hyvän pelivireen ja tiiviin sekä uhrautuvan alivoimapelaamisen ansiosta.

Ottelun tilastotapahtumat IIHF:n kisasivuilla

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.