lauantai, 26 huhtikuu 2014 17:32

USA taituroi itsensä finaaliin - Otteluraportti!

Kirjoittanut Leeni Pellinen
USA pelasi vahvasti välierässä ja löi itsensä finaaliin. USA pelasi vahvasti välierässä ja löi itsensä finaaliin. Jukka Salminen

USA pelaa huomenna MM-loppuottelussa voitettuaan vauhdikkaassa välieräottelussa Ruotsin maalein 4-1.

Ruotsi aloitti ottelun vahvasti ja sai alun ylivoiman myötä otteen pelistä. Gustaf Franzen siirsikin Ruotsin 1-0-johtoon vajaan kolmen minuutin kohdalla. Ainoastaan puoliminuuttia myöhemmin USA:n Auston Matthews iski ottelun tasoihin. Näissä lukemissa siirryttiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Myös toisen erän Ruotsi aloitti vaarallisesti. Pistepörssiä johtava c väläytteli loistavia taitojaan, mutta ei saanut sooloilunsa päätteeksi niitattua kiekkoa verkkoon. Vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen USA rynnisti Ruotsin maalille ja Ryan Hitchcock pääsi survomaan kiekon Pikkukruunujen verkkoon ja siirsi USA:n 2-1-johtoon.

USA otti johtomaalin jälkeen pelin hallinnan itselleen ja Ruotsin valmennusjohto otti reilut kaksi minuuttia ennen erän loppua aikalisän herätelläkseen joukkuetta. Ruotsille tarjottiin erän loppuun vielä tasoitusmahdollisuutta, kun USA:n Alex Tuch sai kaksiminuuttisen estämisestä. Pyörityksestä huolimatta erätauolle siirryttiin USA:n johdossa.

Ruotsi ei onnistunut erän alkuun tarjotuilla ylivoimilla tasoittamaan peliä. Peli aaltoili päästä päähän USA:n hienokseltaan hallitessa kenttätapahtumia. Jenkit ottivatkin ennen erän puoltaväliä 2 maalin johdon, kun Dylan Larkin nosti vapaasti maalin edestä kiekon varmasti häkkiin. 

Larkinin erään loppuun ottama jäähy antoi Ruotsille vielä mahdollisuuden pelata 6-4-vastaan, kun joukkue pelasi loppuhetket ilman maalivahtia. USA:n tähtihyökkääjä Jack Eichel vippasi kiekon tyhjiin ja USA:n voitonjuhlat olivat valmiit alkamaan. 



 

 

 

Viimeksi muutettu lauantai, 26 huhtikuu 2014 18:56

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA