sunnuntai, 17 huhtikuu 2016 01:15

U17 joukkueenjohtajan raportti: Ruotsi nurin selvin luvuin - Turnausvoitto varma jo nyt!

Kirjoittanut Mikko Palsola
Aleksi Heponiemi palkittiin Suomen joukkueen parhaana pelaajana. Aleksi Heponiemi palkittiin Suomen joukkueen parhaana pelaajana. Pasi Mennander

Perjantain voitto Venäjästä antoi hyvät mahdollisuudet lauantain Ruotsi-otteluun. Ruotsi oli pelannut edellisenä iltana eli Leijonilla oli myös pieni etu levon suhteen.

Ensimmäisen erän alku oli selkeästi tunnustelevaa. Ruotsi ei uskaltanut tulla päälle samalla tavalla kuin edellisenä päivänä tshekkejä vastaan. Liekö kaksi edellistä tappiopeliä Leijonille kauden aikaisemmissa turnauksissa saanut joukkueen varovaiseksi, vaikka pelattiin heidän kotikentällään.

Ruotsi sai ensimmäisen ylivoiman jo ottelun neljännellä minuutilla, mutta ei pystynyt luomaan mitään vaarallista. Jo edellisessä pelissä hyvin pelannut ykköskenttä Nyman - Heponiemi - Pajuniemi pääsi pyörittämään hyvin päätypeliä ja lopulta ajassa 6.29 Saku Vesterinen ampui Leijonat 1-0-johtoon.

Minuutti edellisestä maalienedushässäkästä molemmat joukkueet saivat jäähyn. Neljä vastaan neljä -pelissä Leijonat lisäsivät johdoksi 2-0, asialla oli tutkapari Nyman - Heponiemi, maaliin avauksen antoi Bernard Isiguzo.

Ensimmäisessä erässä Leijonat sai neljä jäähyä Ruotsin yhtä vastaan. Vaikka Leijonat taistelivat urhoollisesti, pääsi Ruotsi kaventamaan erän puolenvälin jälkeen ylivoimalla 2-1:een.

Toinen erän alkuun Leijonat saivat kaksi jäähyä 30 sekunnin välein, mutta Ruotsi ei saanut viidellä kolmea vastaan yhtään vaarallista tilannetta.

Kun peliä oli pelattu 25 minuuttia oli Leijonilla jo kuusi jäähyä Ruotsin yhtä vastaan. Pelin luonne ei kuitenkaan vastannut mitenkään jäähyjen määrää.

Ajassa 26.34 Leijonat saivat ensimmäisen ylivoimansa ja - yllätys, yllätys - Ruotsi tasoitti ottelun 2-2:een alivoimalla. Leijonat eivät kuitenkaan tästä lamaantuneet, vaan 30 sekuntia Ruotsin maalin jälkeen Santeri Virtanen siirsi Leijonat taas johtoon.

Toisen erän viimeinen kymppi oli Leijonien hallintaa, mutta maaleja ei hyvistä yrityksistä huolimatta syntynyt.

Toisen erän lopussa Ruotsi sai jäähyn ja Leijonat pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla. Juuri kun jäähy loppui, Aleksi Heponiemi teki helpottavan 4-2-maalin Linus Nymanin syötöstä.

Maalin jälkeen Ruotsin usko voittoon katosi ja Leijonat hallitsivat peliä. Otteluajassa 55.01 Jussi Tammela teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalin hienon kuvion päätteeksi, syöttöpisteet Jesse Koskenkorvalle ja Samuel Parkkarille.

Lopullisen niitin ottelulle löi tyhjiin Olli Kaskinen ajassa 56.13. Tämä oli myös Ollin ensimmäinen maali maajoukkueessa. Tuli mieleen vuosi 1995 ja se kuinka hienoa on voittaa Ruotsi Ruotsissa.

Leijonien maalissa pelasi tänään Oskar Autio. Parhaana pelaajana palkittiin Aleksi Heponiemi.

Turnausvoitto on jo taskussa, mutta joukkue haluaa sunnuntaina pelata turnauksen parhaan pelinsä. Ottelu alkaa jo kello 12:00 Suomen aikaan ja vastassa on Tshekki.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

 

 

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta