torstai, 02 tammikuu 2020 17:35

Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma: ”Ei saatu parasta peliä tähän kohtaan, mihin se olisi pitänyt tietenkin tulla”

Kirjoittanut
Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma: ”Ei saatu parasta peliä tähän kohtaan, mihin se olisi pitänyt tietenkin tulla” Sini Löfman

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi 6-1-tappion Venäjälle Bratislavan MM-kisojen pronssiottelussa.

Mira Kuisma, turnaus päättyi pettymykseen. Mikä teki Venäjästä tänään voittajan?

– Ei saatu parasta peliä tähän kohtaan mihin se olisi pitänyt tietenkin saada. En tiedä näkyikö tässä jo turnausviikon kuorma. Jouduimme tiivistämään peluutusta entisestään. 

– Tulostaulu ei silti ihan kerro pelikuvaa, sehän repsahti vasta kolmannessa erässä. Kaksi erää pelattiin hyvin ja voitettiin maalipaikat. Silloin olisi pitänyt niitata sisään.

Tyttöleijonien joukkueessa on 10 pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuonna 2002, eli monta hyvää nuorta on tulossa. Miltä suomalainen Tyttöleijonien tulevaisuus päävalmentajan silmin näyttää?

– Pelillisesti on tulossa taitavia ja lahjakkaita pelaajia. Totta kai fyysisyys näkyy vielä tässä vaiheessa ja tässä turnauksessa. Vuoden päästä olemme jo paljon valmiimpia haastamaan muita.

– Kuitenkin pystyimme myös tällä porukalla haastamaan pohjoisamerikkalaisia. Työntekoa pitää kuitenkin jatkaa, Kuisma muistuttaa. 

– Edelleen pitää löytää niitä pelaajia ja urheilu pitää olla voimakkaasti keskiössä jos näitä pelejä ja turnauksia halutaan pelata ja voittaa.

Nämä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruuskilpailut ovat tytöille ensimmäisiä turnauksia, joissa pääsee kokemaan arvokisatunnelmaa.

Minkälaisia pelaajia tästä vuonna 2002 syntyneiden ikäluokasta nähdään tulevina vuosina naisten kisoissa?

– Siellä on useampikin potentiaalinen pelaaja, joka sinne pystyy nousemaan, kunhan vielä jaksaa tehdä töitä.

– Pelillisiltä taidoiltaan olisivat jo nyt lähellä sitä paikkaa, mutta vielä pitää kasvaa urheilijana ja ihmisenä. Uskon kuitenkin, että moni sieltä tulee koska lahjakas ikäluokka on kyseessä.

 

Ottelun tilastot löytyvät täältä.

Olet nyt

Lisää Tyttöleijonien uutisia


Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruudesta pelataan Slovakian Bratislavassa 26.12.2019 - 2.1.2020.


Kisaviestinnässä käytämme tunnisteita #N18fi #Tyttöleijonat


LOHKOJAKO
Alkulohko A:
Kanada
Suomi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 26.12. 17:30 USA 4-1 Suomi
Pe 27.12. 13:30 Suomi 1-4 Kanada
Su 29.12. 17:30 Venäjä 4-2 Suomi
Puolivälierät:
Ma 30.12.
17:30 Suomi 3-1 Tshekki (Yle Areena)
21:30 Venäjä 4-0 Ruotsi
Välierät:
Ke 01.01.
13:30 Kanada 4-1 Suomi (Yle Areena)
17:30 USA 3-0 Venäjä
Pronssiottelu:
To 02.01.
13:30 Venäjä 6-1 Suomi (TV2 & Yle Areena)
Finaali:
To 02.01.
21:30 Kanada 1-2 JA USA (Yle Areena)

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
30 Laitinen Aino
31 Lahtinen Kiia

Puolustajat:
2 Ahlskog Julia
3 Koukkula Oona
4 Timonen Anni
6 Yrjölä Siiri
8 Laitinen Nelli
9 Rantala Sanni
12 Suoranta Elli
21 Parkkonen Krista

Hyökkääjät:
10 Antti-Roiko Anna-Kaisa
11 Tervonen Nea
14 Sundelin Sofianna
15 Havana Oona
18 Keränen Tilli
19 Täks Lisette
22 Yrjänen Kiira
23 Vanhanen Sanni
24 Nuutinen Sofia
26 Vartiainen Sanni
27 Teräväinen Satu
28 Salonen Pauliina

Johtoryhmä:
Aralinna Virpi, joukkueenjohtaja
Kuisma Mira, päävalmentaqja
Lehto Juho, valmentaja
Sissala Arttu, valmentaja
Kontsas Jukka, maalivahtivalmentaja
Toivo Kerttu, lääkäri
Ojala Elina, fysioterapeutti
Vento Tatu, huoltaja
Mäyrä Marjo, psyykkinen valmentaja


KAIKKI N18:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta