×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 7931

lauantai, 05 tammikuu 2013 19:34

N18 MM: Pääsihteeri Tuula Puputin haastattelu

Kirjoittanut
N18 MM: Pääsihteeri Tuula Puputin haastattelu Marko Hannula

Tyttöjen alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pääsihteeri, olympiamitalisti Tuula Puputti oli kisojen viimeisenä päivänä huojentunut ja tyytyväinen kisaorganisaation tuloksiin. Kahdeksalle maajoukkueelle onnistuttiin rakentamaan unohtumaton ja kiitelty kisakokemus.

Kisojen viime metreillä, viimeisenä ottelupäivänä pääsihteeri Puputti palasi hetkiseksi ajassa taaksepäin.
- Projekti on tuntunut sekä pitkältä että lyhyeltä ajalta. Virallisesti kisat myönnettiin meille toukokuussa miesten MM-kisojen aikaan ja siitä lähtien olemme työstäneet projektia eteenpäin. Siihen aikaan on mahtunut paljon erilaisia tapahtumia ja tunteita ja voisi jopa sanoa, että tällaisiksi kisoiksi valmistautumisaika on ollut aika tiivis, Puputti puntaroi.


Pääsihteerin päällimmäinen tunne kisojen finaalipäivänä on ylpeys kisatiimistä ja tyytyväisyys kisojen aikaisista onnistumisista.
- Pääsihteerinä saan olla äärettömän kiitollinen siitä, että kaikki on sujunut niin hyvin. Meillä on ollut aivan uskomaton kisaorganisaatio ja henkilökunta, joka on tehnyt erinomaista työtä kisojen joka osa-alueella. Suomalaisena tietysti jäi pieni murhe siitä, että Tyttöleijonat eivät tällä kertaa päässeet pelaamaan mitalipelejä. Se olisi varmasti ollut mukava kruunu näille MM-kotikisoille. Mutta kokonaisuudessaan ja järjestäjän ominaisuudessa olen todella hyvillä mielin, Puputti summaa kisakokonaisuutta.


Urheilullisuudesta puhuttaessa keskusteluun nousevat joukkueet ja urheilijat. Puputti korostaa urheilijan merkitystä arvokisoja ja niiden onnistumista arvioitaessa.
- Kisojen lähtökohtana on tietysti se, että kisat tehdään joukkueelle ja urheilijat ovat keskiössä. Ja se täytyy sanoa, että siinä me olemme onnistuimme erittäin hyvin. Olemme saaneet uskomattoman hyvää palautetta kaikilta joukkueilta. Asiat ovat sujuneet niin kuin pitää ja suomalaista aulista palveluasennetta on myös erikseen kiitetty. Kiitoksen aiheet ovat siis olleet tismalleen samat, kuin viime kevään miesten MM-kisoissa, entinen naisleijonien huippumaalivahti Puputti huomauttaa.


Puputin äänestä huokuu aito kiitollisuus kisojen onnistujista puhuttaessa. Kisaorganisaatio, yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset ja erilaiset sidosryhmät saavat kaikki osansa.
- Kiitoksen ansaitsee meidän uskomaton kisaorganisaatio, Heinolan paikallisten seurojen ihmiset, kaikki vapaaehtoiset, toimitsijat, Heinolan kaupungin liikuntatoimi, jäähallien työntekijät sekä Vierumäen osaava henkilökunta ja sen opiskelijat. Kiitoslistan kärkipäässä on ehdottomasti mainittava myös meidän erinomaiset puheenjohtajat Kimmo Leinonen ja Heikki Hietanen joiden kanssa on ollut ilo ja helppo työskennellä. Ei voi myöskään unohtaa Jääkiekkoliiton tukea ja luottamusta, joita olemme saaneet. Kiitoksen ansaitsevat myös katsojat, jotka löysivät paikalle ja urheilijat, jotka tekivät meille hienot kisat. Tässä vaiheessa on varmasti syytä kiittää myös kotijoukkoja, jotka ovat olleet auttamassa ja tukemassa minua tässä projektissa. Puputti päättää.