maanantai, 15 huhtikuu 2019 00:44

Naisleijonat MM-hopealle upean taistelun jälkeen

Kirjoittanut Aleksi Heikola
Naisleijonat MM-hopealle upean taistelun jälkeen Matti Nenonen

Naisten MM-kisat huipentuivat sunnuntai-iltana Espoossa, kun trilleriksi muodostuneessa loppuottelussa kohtasivat Suomi ja Yhdysvallat.
Naisleijonat näytti loppuottelussa saumattoman joukkuepelin merkityksen ja taisteli upeasti aina voittomaalikilpailuun asti. Voittomaalikilpailussa Yhdysvallat käänsi lopulta ottelun itselleen.  

Lähtökohdat otteluun olivat historialliset, sillä Suomi onnistui ensimmäisenä joukkueena rikkomaan Yhdysvaltojen ja Kanadan finaalikohtaamisten sarjan. Illan ottelu oli ensimmäinen finaalipaikka Naisleijonille MM-kisoissa.

Ottelun alussa peli aaltoili päästä päähän molempien joukkueiden esittäessä vauhdikkaita otteita. Ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen USA sai pelin hallintaa hieman itselleen, mutta Suomen uhrautuvan puolustuspelin ja Noora Rädyn torjuntojen turvin erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. 

Erässä ei määrätty rangaistuksia, mutta pelin kulusta kertoo erän torjuntatilasto: Räty venyi kiekon tielle 17 kertaa USA:n maalivahdin Alex Rigsbyn jäätyä neljän torjuntaan. 

Toisessa erässä Suomi sai omaa kiekollista peliään käyntiin ja pääsikin kokeilemaan ylivoimapeliä kaksi kertaa ennen erän puoltaväliä. Suomen ylivoima pyörikin hyvin, mutta maalintekoon asti Naisleijonien ylivoimapeli ei pystynyt. Etenkin Susanna Tapanin ja Linda Välimäen yhteispeli pyöri hyvin ylivoimalla. 

Ottelun kuparisen rikkoi lopulta Yhdysvallat ajassa 35.46, kun Annie Pankowskin rannelaukaus painui ohi Rädyn. Suomi kuitenkin kuittasi avausmaalin nopeasti Tapanin räjäyttessä Espoon Metro Areenan rajuun huutomyrskyyn. Tapani sai maaliin loistavan syötön Petra Niemiseltä. Kakkossyötön maalin sai MinnamariTuomiselta. Toiselle erätauolle siirryttiinkin 1-1-tasatilanteessa. 

Kolmas erä oli odotetun tarkkaa pelaamista kummankin joukkueen vältellessä virheitä. Suomen joukkue taisteli, raastoi ja roikkui mukana suurella sydämellä eikä antanut tuumaakaan periksi Yhdysvalloille. Etenkin Suomen ykkösketju Michelle Karvinen-Riikka Sallinen-Susanna Tapani sai ajoittain hyviä pyörityksiä Yhdysvaltojen alueelle onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. 

Ottelun varsinaisen peliajan päätyttyä tasatilanteeseen siirryttiin 20 minuutin jatkoerään. Varmasti ottelun puhutuin tilanne nähtiin ajassa 71.33, kun Petra Nieminen sai runnottua kiekon ohi yhdysvaltalaismaalivahti Rigsbyn. Maali kuitenkin hylättiin pitkän videotarkastuksen jälkeen. 

Kun jatkoeräkään ei tuottanut tulosta, draaman kaari täydentyi voittomaalikilpailulla. Yhdysvallat onnistui lopulta kääntämään loppuottelun ja maailmanmestaruuden itselleen voittomaalikilpailussa Amanda Kesselin ja Annie Pankowskin maaleilla. Suomelta maalinteossa onnistui ainoastaan Minnamari Tuominen. 

Naisleijonien ehdoton kantava voima oli loppuottelussakin maalivahti Räty, joka merkkautti ottelussa itselleen 50 torjuntaa. Räty palkittiin myös turnauksen parhaana maalivahtina. Turnauksen tähdistökentälliseen valittiin Suomen pelaajista myös Jenni Hiirikoski ja Karvinen. 

Tappiosta huolimatta Suomen muullakaan joukkueella ei ole mitään hävettävää esityksessään. Naisleijonat taisteli ennakkoluulottomasti läpi turnauksen ja rikkoi Pohjois-Amerikan hegemonian ensimmäistä kertaa naiskiekkoilun historiassa. 

Finaali päättyikin yli kuudentuhannen katsojan “Kiitos, Suomi!” -huutoihin. Joukkue on todellakin kiitoksensa ansainnut.  

Olet nyt



Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin 4.-14.4.2019 Espoossa.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #MMkisat #Kotikisat #Espoo2019 #WomensWorlds


LOHKOJAKO:
Alkulohko A:

Kanada
Suomi
Sveitsi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Japani
Ranska
Ruotsi
Saksa
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 04.04. 19:30
Suomi 2–6 USA
La 06.04. 16:00
Venäjä 0–4 Suomi
Ma 08.04. 16:00
Suomi 6–2 Sveitsi
Ti 09.04. 19:30
Kanada 6–1 Suomi
Puolivälierät:
To 11.04. 19:30
Suomi 31 Tshekki
Välierät: La 13.04.
16:00 Kanada 2–4 Suomi
20:00 USA 8–0 Venäjä
Mitaliottelut: Su 14.04.
16:00 Pronssiottelu:
Kanada 7–0 Venäjä
20:00 Loppuottelu
USA 2–1 VL Suomi


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


KISALIPUT MYY TICKETMASTER


IIHF:N VIRALLISET MM-KISASIVUT


MM-JOUKKUEEN ESITTELYVIDEO


SUOMEN MM-JOUKKUE

Pelaajaesittely avautuu nimeä klikkaamalla.

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
31 Silvonen Jenna
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Laitinen Nelli
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
12 Holopainen Elisa
13 Sallinen Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
25 Vainikka Viivi
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


HSL KYYDITSEE KISAPAIKALLE
Katso aikataulut
Lataa sovellus


8 VINKKIÄ KISAVIERAALLE


 

MM-kisojen valmentajapeli

Tervetuloa MM-kisoihin!

Naisleijonien uutiset kausi kaudelta