lauantai, 14 toukokuu 2016 08:25

Juuso Hietanen elämästään Venäjällä: "Kaikkeen tottuu"

Kirjoittanut Hinni Hirvonen
Moskova on tuttu kaupunki Leijonien Juuso Hietaselle (keskellä) ja Leo Komaroville (oikealla). Moskova on tuttu kaupunki Leijonien Juuso Hietaselle (keskellä) ja Leo Komaroville (oikealla). Pasi Mennander

Puolustaja Juuso Hietanen edustaa Leijonien konkariosastoa. Venäjän MM-kisat ovat 30-vuotiaan HPK-kasvatin kuudennet.

Aikaisemmin Hietanen on ollut mukana Saksassa 2010, molemmissa kotikisoissa 2012 ja 2013, Valko-Venäjällä 2014 sekä Tshekissä 2015.

- Minskistä on varmaan parhaat muistot, kun sieltä saimme mitalin, Hietanen tuumii.

Tällöin Suomi taipui finaalissa Venäjälle 5–2.

Hietanen siirtyi neljän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen kaudeksi 2011–2012 Torpedo Nizhni Novgorodiin. Viidessä vuodessa Venäjä on ehtinyt tulla tutuksi.

- Elämä on vähän erilaista kuin Suomessa. Hyvin olen viihtynyt. Kaikkeen tottuu, Hietanen kommentoi arkeaan itänaapurissa.

Suomalaisten tavoin myös venäläiset ovat kiekkohullua kansaa. KHL on IIHF:n yleisökeskitilastoissa kolmantena. Keskimäärin katsojia KHL:ssä käy 6303 per ottelu.

- Maajoukkue kiinnostaa siellä paljon. Peleissä on hieno tunnelma.

Neljän Torpedo-kauden jälkeen Hietasen matka jatkui pääkaupunkiin Moskova Dynamon riveihin. Venäjän pääkaupunki on myös toinen MM-kisojen kisakaupungeista.

A-lohkon alkusarjan ottelut sekä turnauksen jatkopelit pelataan Moskovan VTB-jääpalatsissa, mikä on myös Dynamon kotihalli.

Hietanen ei kuitenkaan aikonut kierrättää joukkuetovereitaan nykyisessä kotikaupungissaan. Tehtävästä vastannee toinen Leijona-konkari, joka kiekkoili Moskovassa ennen siirtymistään NHL-jäille.

- Ne on varmaan Leo Komarovin heiniä. Leksa on asunut siellä kauemmin kuin minä.

 

Viimeksi muutettu tiistai, 10 toukokuu 2016 10:01

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia