torstai, 05 marraskuu 2015 16:54

Kivistö valmiina puolustavaan rooliinsa: "Vauhtia ja tunnetta ainakin"

Kirjoittanut Riku Saari
"Paitaa päälle, Kivistö, peli alkaa kohta!" "Paitaa päälle, Kivistö, peli alkaa kohta!" Pasi Mennander

Avtomobilist Jekaterinburgissa ensimmäistä KHL-kauttaan pelaava 24-vuotias Tommi Kivistö on kulkenut Jokereiden junioripolun, pelannut kauden Pohjois-Amerikan farmisarjoissa, ollut kaksi kautta Ilveksen kärkipuolustajia ja kahlannut läpi kaikki Leijonien juniori-ikäluokat.

 

Raamikas Kivistö on kulkenut juniorista asti tasaista sinivalkoista polkua. Uraansa nousevalla kaarella rakentanut puolustaja on pelannut myös yhdet MM-kisat keväällä 2014.

Kaksi viime kautta Ilveksessä kotimaan liigaa pelannut puolustaja kohtasi tänä syksynä uudet haasteet, kun hän siirtyi kauas itään, Jekaterinburgin KHL-joukkueeseen. Yksi syöttöpiste ja kuusi miinus-merkintää viittaavat äkkiseltään alkuvaikeuksiin, etenkin kun joukkue on konferenssinsa toisena. 

Tukeva 18 minuutin jääaika per ottelu kertoo kuitenkin valmennuksen luottamuksesta.

– Ollaan pelattu joukkueena tosi hyvin. Omat pelit ovat sujuneet vaihtelevasti. Välillä hyvin ja välillä ei niin hyvin, mutta kokonaisuutena KHL on ollut hyvä kokemus tähän asti.

– KHL on ehdottomasti kovin sarja, jossa olen urallani pelannut. Peli on nopeampaa varsinkin noita ykkösjengejä vastaan, siinä on selvä tasoero.

Kivistö odottaa innolla, että pääsee kokeilemaan uusia oppeja myös maajoukkueessa.

– Innoissani katson näissä peleissä, onko tullut kehitystä. 

Pitkän rivin venäläisiä KHL-tähtiä syksyn mittaan kohdannut Kivistö ennustaa Karjala-turnauksen avausottelusta kovatempoista ja tunnepitoista peliä.

– Siellä on varmasti vauhtia ja tunnetta, sen tietää ainakin. Tulee olemaan nopea peli, heillä on niin paljon taitoa ja nopeutta.

Kivistön rooli Venäjä-otteluun löytyi neljännestä puolustajaparista yhdessä A-maajoukkueessa debytoivan Aleksi Elorinteen kanssa, joten tehtävän kaukalossa Kivistö osasi ennustaa jo keskiviikkona.

– Varmasti puolustavampaa roolia: alivoimaa ja tasavoimaa on tarjolla.

– Meidän pitää puolustaa tosi hyvin, mutta on meilläkin hyvä joukkue ja tämä on joukkuepeli. Jos pelaamme hyvä matsin, voitamme Venäjän.

Kivistö saattaa kohdata lauantaina turnauksen toisessa ottelussa seuratoverinsa, jos Avtomobilist-vahti Jakub Kovar kurvailee Tshekin maalinsuulle.

Kovar on pelannut tällä kaudella 24 ottelua ja päästänyt maaleja vain hieman yli kahden keskiarvolla per peli.

– Hän on hyvä veskari ja kuulemma kannatellut joukkuettamme aiemminkin. Hän on tärkeä palanen joukkuetta ja iso syy siihen, miksi olemme pärjänneet.

Kivistö odottaa maajoukkueviikolta paljon positiivisia kokemuksia, vaikka ennakko-odotuksia ei juurikaan ehtinyt ladata.

– Kutsu tuli aika viime tinkaan, ei siinä kauheasti ehtinyt odotella, mutta aina on kivaa, kun kutsu käy. Mukava nähdä myös kihlattua, kavereita ja perhettä, tottakai se antaa paljon energiaa loppukauteen.