torstai, 05 marraskuu 2015 10:46

Huhtala haastamaan muita maita tuttujen kavereiden kanssa

Kirjoittanut Micke Alho
Tommi Huhtala kurvaili tähän malliin Leijonien tiistain harjoituksissa. Tommi Huhtala kurvaili tähän malliin Leijonien tiistain harjoituksissa. Suomen Jääkiekkoliitto

Jokereiden Tommi Huhtala nähdään taas Leijona-paidassa Karjala-turnauksessa. Suoraviivaisesti, monipuolisesti molempiin suuntiin pelaava ja puolustusvelvoitteet ensin hoitava hyökkääjä tuo lisäarvoa Leijonien kivenkovaan hyökkäykseen.

Huhtalalla ja Jokereilla on alkukausi takana ja hyökkääjä on päässyt viimeistelemään syksyllä viisi osumaa KHL:ssä.

- Henkilökohtaisesti on mennyt koko ajan paremmin ja paremmin. Aina täytyy toki parantaa, mutta nouseva trendi on ollut. Pyritään jatkamaan hyvää tekemistä.

Viime kaudella Huhtalan vire parani kauden mittaa ja saavutti huippunsa KHL:n pudotuspeleissä, juuri silloin kuin pitikin.

- Jokereilla on ollut alkukausi vuoristorataa, mutta myös paljon positiivisia juttuja. Tiettyjä juttuja kaivataan vielä, mutta varmasti parannetaan.

Torstaina on heti vastassa turnauksen kovin joukkue, Venäjä. Ketjukoostumukset alkavat olla viittä vaille valmiita. Huhtala pelaa Venäjää vastaan samassa ketjussa vanhojen tuttujen, Tomi Sallisen ja Kristian Kuuselan kanssa.

- Mukava nähdä vanhoja pelikavereita. Kuuselan ja Sallisen kanssa näen myös lätkän ulkopuolella, mutta kausi kun on kesken, niin ei ehdi liikaa tavata. Hauskaa tulee olemaan kentällä.

Euro Hockey Tour -ottelut siirtyivät takaisin taas Ylen kanaville ja suomalainen yleisö odottaa innolla jo perinteeksi muodostunutta isänpäivän Suomi-Ruotsi -ottelua. Huhtala ei lupaa maalia sunnuntaina.

- Jos paikka tulee niin kaikkeni yritän.

Kirjoittaja opiskelee urheilujournalismia Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa

 


Suomi kohtaa Karjala-turnauksen avausottelussa Venäjän, ottelu alkaa Helsingin Hartwall Arenassa torstaina klo 18.30. Pääsyliput turnaukseen myy Lippupiste, kotikatsomoihin ottelun välittää Yle.