tiistai, 15 toukokuu 2012 15:57

Päivän vapaaehtoinen: ”Näkymätön, mutta aina saatavilla”

Kirjoittanut Riikka Hoppu



Päivän vapaaehtoisen Laura Kurrosen on varmasti vaikea olla näkymätön, sillä Laurasta huokuu hyväntuulisuutta sekä palveluhalua. Laura on oikea nainen oikeassa paikassa; VIP hostess kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF puheenjohtajan René Faselin aitiossa.


Laura on tehnyt VIP hostess vapaaehtoistyötä joka päivä MM-kisojen alusta asti. Lappeenranta jäi taakse kun mahdollisuus hostess-työhön annettiin ja Laura on ollut enemmän kuin tyytyväinen oloonsa.

- Olin ajatellut toimitsijan vapaaehtoistöitä, mutta kun VIP hostess työtä tarjottiin ymmärsin heti että tämä on mun juttu! Paremmin en voisi viihtyä! iloitsee Laura ja lisää:

- Ymmärrän kyllä, että minulla oli tuuria kun pääsin juuri IIHFn presidentin aiton hostessiksi.

Haastatteluiden kautta unelmapaikalle Lauran johdattivat ystävät, jotka antoivat vinkkiä MM-kisojen vapaaehtoisten hausta. C-junnuja sekä naisten Suomi-sarjaa tuomaroivaa tietenkin toimitsijan työt kiinnostivat, mutta Imatralla jo kolme vuotta Restonomiksi opiskelevalle hostess-pesti olikin juuri oikea.

- Vastaan aition tarjoilusta, juomista sekä yleisestä ilmeestä. Ruokien, jotka ovat niin kutsuttua finger foodia, lisäksi tarjolla on viiniä, olutta sekä alkoholittomia juomia. Restel hoitaa itse ruuat, mutta minä vastaan että kaikkea löytyy ja on helposti saatavilla. Nopeasti sitä oppii miten vakituiset aitiovieraat kahvinsa haluavat, kertoo Laura.

- Aitioon mahtuu 10-15 vierasta kerrallaan. Juuri minun vastuullani olevassa aitiossa vieraat ovat erittäin arvokkaita ja hyvin käyttäytyviä. Käytän ranskan- ja saksankielentaitoani hyväksi niiltä osin kuin tarvitsen, vaikka pääkielenä käytetäänkin englantia. Olen myös opetellut tervehdys ja kohteliaisuus sanastoa esimerkiksi venäjäksi.

Huomenna ja perjantaina on peleissä välipäivät ja Laurakin saa ansaitut vapaapäivät. Työpäivät ovat olleet 4-10 tunnin mittaisia ja tuttavilla kisojen aikana asuva Laura ei ole ehtinyt eikä jaksanut paljoa Helsinkiä kierrellä.

- Vielä en ole väsynyt, mutta varmasti kisojen jälkeen väsymys voittaa. Hostessin toimeen kuuluu olla hyväntuulinen ja palvelualtis, ja vaikka väsyttäisi sitä ei asiakkaille näytetä, naurahtaa Laura ja kertoo että haukottelemaan voi mennä vaikka VIP- kerroksen käytävälle jos tarve vaatii.

- Superpositiivisuus on varmasti oikea adjektiivi kuvailemaan VIP hostess työtä. Ystävällinen, mutta ei liian läheinen. Näkymätön, mutta aina saatavilla.

- Ensimmäiset kisat vapaaehtoisena, mutta ei varmasti viimeiset. Nyt kun tämä maailma on minulle avautunut niin haluan ehdottomasti olla mukana jatkossakin. Ja minulle sopisi vaikka olla vapaaehtoisena MM-kisoissa Tukholmassakin jos tilaisuus annetaan.

Oman aition vastuulleen saanut Laura ei ehdi kokea kaikkea VIP hostess työhön liittyvää näissä kisoissa, sillä hissitytön tehtävät jäävät häneltä nyt pois. Muut hostessit siis ovat vuorollaan A-hissin hissityttöjä ja juuri tätä hissiä käyttävät arvovieraat kuten ministerit sekä myöskin pelaajat.

Ehkä 2013-kisojen jälkeen Laura voi lisätä myös hissitytön tehtävät tämän vuoden VIP hostess näytön perään meriittilistaansa...

Kirjoittaja MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijä.

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 01:32

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia