tiistai, 15 toukokuu 2012 00:00

Vehanen: "Puolivälierän pelaavasta maalivahdista ei ole puhuttu"

Kirjoittanut Sami Koski

 

Leijonien maalissa 4–1-voiton torjunut KHL-veskari Petri Vehanen oli tyytyväinen Suomen esitykseen Kazakstania vastaan.

Siellä on paljon taitavia, KHL:stä tuttuja vastustajia, niin mielestäni ihan hyvä peli. Toisaalta ei sillä hirveästi ole maalivahdille merkitystä, millainen vastustaja on: samalla tavalla on kuitenkin hoidettava valmistautuminen ja kaikki muu. Peli oli ihan normaali: se ei häirinnyt, että laukauksia tuli vain silloin tällöin, Vehanen sanoi.

 

Vaikka Kari Lehtonen sai Yhdysvaltoja vastaan alaraajavamman, Vehasen mukaan siitä ei ole keskusteltu, kuka on Leijonien maalilla puolivälierässä vastaan. Miehen mukaan maalivahtipelillä ei ole muutenkaan merkitystä puolivälierissä, sillä Suomen pitää olla joka tapauksessa heti ottelun alusta asti hereillä.

 

En usko, että sekään vaikuttaa, että huilasin nämä tappio-ottelut. Kyllä maalivahti osaa tällaiset asiat unohtaa ja keskittyä vain seuraavaan peliin.

 

Kun ennen puolivälieriä edessä on kaksi välipäivää, Vehasen mukaan niiden pääasiana on se, että pidetään ajatukset pois kaukalosta.

 

Se olisi tietysti paras asia pitää ne pois, että perhe olisi täällä. Mulla perhe oli täällä viime viikolla ja lähti pois täksi viikoksi. Tärkeintä on varmaan se, että yrittää olla poissa hotellilta, ja yrittää välttää hotellikuoleman sillä lailla. Siellä kuitenkin tulee pyörittyä niin paljon joka tapauksessa tämän turnauksen aikana.

 

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 01:31

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia