torstai, 17 toukokuu 2012 22:22

Komarov: ”Tänään peli toimi alusta lähtien”

Kirjoittanut Sami Koski

Leo Komarovin mukaan Venäjällä on taitavia pelaajia, mutta heidän pelinsä on vielä arvoitus. Kuva: Silja SchemeikkaKolmoskentän laituri Leo Komarov kiitteli Leijonien latausta voitetun puolivälieräpelin jälkeen. Dynamo Minskin hyökkääjän mukaan erityisesti joukkueen rivien kasaus ensimmäisen USA-pelin jälkeen oli merkittävä.

Olihan tämä aika jännä ja tiukka matsi. Ruvettiin pelaamaan tänään heti ensi minuuteista alkaen. Saatiin hyvä taistelu aikaiseksi verrattuna siihen ensimmäiseen USA-peliin. Varmaan puolivälieräkin jonkin verran vaikutti, vaikka sitä en allekirjoita, että puolivälierä oli latauksen syy. Ei täällä kukaan jätkä tahallaan pelejä lähde häviämään, Komarov sanoo.

 

Vaikka Yhdysvallat iski toisen erän lopussa Suomen avausmaalin jälkeen tasoituksen heti seuraavassa vaihdossa, Leijonien peliin sillä ei ollut vaikutusta.

 

Vaikka Komarov myöntääkin, että tällaiset maalit voivat kääntää pelejä suuntaan ja toiseen, nyt Leijonat pystyi pelaamaan samalla sykkeellä kuin ennenkin maalia.

 

Aika vaikeata se tietysti aina on, kun vastustajalle tulee maali heti oman joukkueen johtomaalin jälkeen. Varmasti kotiyleisöllä oli jotain vaikutusta, että kopissa ajateltiin, ettei tähän ainakaan voi luovuttaa.

 

Vaikka Suomen kolmoskenttä oli jo alkusarjan päätösottelussa Kazakstania vastaan koostumuksessa Komarov–Kapanen–Kiiskinen, Komarov myönsi, että pelaaminen on erilaista, kun laidassa on Tuomas Kiiskinen eikä kaksi maalia tänään iskenyt Jesse Joensuu.

 

Maajoukkueympyröissä homma toimii niin, että ketjukaverit voivat vaihtua turnauksen aikana, eikä sillä ole merkitystä. Totta kai siinä on eroa, kun Kapanen ja Kiiskinen ovat vähän enemmän taitopelaajia, kun taas minä ja Jesse ollaan tällaisia rymistelijöitä.

 

Venäjä arvoitus

 

Suomi kohtaa välierissä lauantaina kello 14:30 Venäjän. Puhtaalla pelillä turnauksessa pelannut itänaapuri voitti tänään omassa puolivälierässään Norjan 5–2. Suomenvenäläinen Komarov ei ole kuitenkaan tuhlannut Venäjää kohtaan vielä ajatustakaan.

 

– Venäjällä on hyviä pelaajia, mutta mitään muuta on paha sanoa, koska yhtään heidän peliään en ole nähnyt vielä. Huhun mukaan siellä on pelattu aika loistavaa turnausta.

 

– Totta kai lähdemme voittamaan peliä; ei välierää häviämäänkään mennä. Se nähdään lauantaina, miten meille siinä pelissä käy.

 

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 01:31

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia