perjantai, 11 toukokuu 2012 20:04

Pressissä: Yllätyspiste nosti tunteet pintaan

Kirjoittanut

usa.png

Kazakstan oli kohdannut Yhdysvallat MM-tasolla ainoastaan kerran ennen perjantai-iltapäivän ottelua, kaksi vuotta sitten tähtipaidat löylyttivät kazakkeja peräti 10-0. Perjantain iltapäivässä asetelmat olivat aivan toiset, sillä Kazakstan kykeni viemään pisteen.

USA-leirissä jatkoaikavoitto 3-2 nosti enemmän kysymyksiä kuin tyytyväisyyttä.

- Suomea vastaan meidän on kyettävä puolustamaan paremmin ja toisaalta maalintekoon on löydyttävä onnistujia, summasi valmentaja Scott Gordon.
- Kazakstan-ottelussa kiekko pomppi mutta onneksi jaksoimme olla kärsivällisiä loppuun saakka.

Kazakstanin valmentaja Andrei Sajanov oli silmin nähden pettynyt lopputulokseen vaikka taistelutahto ja yksi piste ilahduttivatkin.
- Me taistelimme hyvin, enemmänkin. Tämä piste merkitsee paljon, se tarkoittaa, että meillä on mahdollisuutemme, jos jaksamme uskoa itseemme ja tekemiseemme, Sajanov pohti toiveikkaana.

Kazakstanin ohjelma turnauksessa jatkuu haastavana. Lauantain iltaottelussa vastassa on Kanada ja maanantaina joukkue luistelee Suomea vastaan.

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 00:28

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia