Tulosta tämä sivu
sunnuntai, 20 toukokuu 2012 21:29

Jalonen Pressissä: "Meillä oli kaikki eväät ja avut voittaa pronssia"

Kirjoittanut Sari Sirkkiä-Jarva

Tshekkiläiset ihastelivat pronssimitaleja vuosi sitten Bratislavassa, samanlaisia maireita hymyjä oli nähtävissä myös 2012 MM-kisojen pronssipelin päätteeksi. Suomalaisten oli tyytyminen kotikisojen neljänteen sijaan joukkueen ja päävalmentaja Jukka Jalosen harmiksi.


- Me haluttiin voittaa kultaa, se meni eilen. Tänään haluttiin voittaa pronssia, siihen meille oli kaikki eväät ja avut suotu, mutta sekin jäi saavuttamatta.

- Kolmannessa erässä oli hyvin aikaa mutta ei vain pystytty. Harmittaa, ei tähän voi olla mitenkään tyytyväinen, Jalonen kertoi.

Alois Hadamczikin joukkue piti 3-2 -johtoasemansa ottelun loppuun saakka, tshekkiläisten valmentajalta riitti kiitosta niin joukkueen työmoraalista kuin asenteesta.

- Finaalista putoaminen oli valtava pettymys, mutta joukkue halusi yrittää tänään loppuun saakka. Kovalla työllä oli palkintonsa, pronssimitalia esitellyt valmentaja Hadamczik jatkoi.

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 00:28