maanantai, 10 syyskuu 2012 12:33

2013 MM-kisojen yleisölipunmyynti alkaa 15.10.

Kirjoittanut

MM-kotikisat saavat ensi keväänä jatkoa, kun Suomi ja Ruotsi jakavat toisena vuonna peräkkäin kisaisännyyden. Kisapaikkoina toimivat Helsingin Hartwall Areena ja Tukholman Ericsson Globe.


Suomi aloittaa MM-kisat Helsingistä, jossa se pelaa kaikki alkusarjan ottelunsa (3.-14.5.). Muut Helsingin lohkossa pelaavat maat ovat viime kevään maailmanmestari Venäjä ja hopeamitalisti Slovakia sekä USA, Saksa, Latvia, Ranska ja Itävalta.

Edetessään neljännesfinaaliin, pelaa Suomi Helsingin 16.5. klo 18.30 pelattavassa iltaottelussa. Helsingin lohkon kaksi parasta joukkuetta matkustaa kisojen viimeiseksi viikonlopuksi Tukholmaan, jossa pelataan vuoden 2013 semifinaalit ja mitalipelit (18.–19.5.).

Yleisölipunmyynti Helsingissä pelattaviin alkusarjan otteluihin ja neljännesfinaaleihin alkaa 15. lokakuuta. Tätä ennen mm. seuroille ja Leijona-faneille annetaan mahdollisuus varmistaa paikkansa MM-katsomossa.

- Liittymällä Jääkiekkoliiton Leijonalaumaan leijonat.fi –verkkosivuilla pääsee MM-kisaliput lunastamaan jo ennen varsinaista yleisömyynnin alkamista, pääsihteeri Matti Nurminen kertoo.

Vuoden 2013 jääkiekon MM-kisat pelataan 3.-19. toukokuuta Helsingissä ja Tukholmassa. Kotijoukkue Leijonat pelaa MM-kisoissa seuraavasti:
Pe 3.5. klo 20.15 Suomi-Saksa

La 4.5. klo 20.15 Suomi-Slovakia

Ma 6.5. klo 20.15 Suomi-Ranska

Ke 8.5. klo 20.15 USA-Suomi

Pe 10.5. klo 20.15 Venäjä-Suomi

La 11.5. klo 16.15 Suomi-Itävalta

Ti 14.5. klo 20.15 Latvia-Suomi


Edetessään neljännesfinaaleihin, pelaa Suomi Helsingin iltaottelussa (QF3) torstaina 16.5. klo 18.30.
 Mahdolliset semifinaalit ja mitalipelit pelataan Tukholmassa 18.-19.5.



 

Viimeksi muutettu tiistai, 02 lokakuu 2012 02:05

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia