Pasi Mennander

Pasi Mennander

perjantai, 23 lokakuu 2020 14:05

Hyvältä näyttää, TV5 ja Dplay!

Hartwall Arenan ulkoseinälle nousivat torstaina 23.10. TV5:n ja Dplayn jättimäiset lakanat.

– Idea seminaarista on syntynyt parin viime vuoden aikana, kun olen kiertänyt liigaseuroja ja perehtynyt myös juniorimaajoukkuepelaajien testituloksiin, A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen kertoo.

perjantai, 23 lokakuu 2020 09:08

Janne Pesosen upea ura ohi

Vuoden 2011 maailmanmestari Janne Pesonen, 38, kertoi torstaina 22.10.2020 MTV Urheilun haastattelussa lopettavansa pelaajauransa.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu vuodenvaihteen MM-turnaukseen pelaamalla joulun alla kaksi harjoitusottelua. Vastaan asettuvat Tshekki ja USA.

keskiviikko, 21 lokakuu 2020 19:35

Korona venyttää Nuorten MM-kisoja vuorokaudella

Vuoden 2021 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelataan vuodenvaihteessa Kanadassa. Koronaviruksen takia kisaohjelma on vuorokauden verran totuttua pidempi.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on vahvistanut vuodenvaihteessa pelattavan nuorten MM-turnauksen otteluohjelman. Suomi aloittaa turnauksensa alkulohkossa A Saksan, Sveitsin, Slovakian ja Kanadan kanssa. Turnauksen televisioi TV5 ja Dplay.

keskiviikko, 21 lokakuu 2020 18:46

U20 Nuorten MM-turnauksen otteluohjelma 2021

Lohkojako:
Alkulohko A: Kanada, Saksa, Slovakia, Suomi, Sveitsi
Alkulohko B: Itävalta, Ruotsi, Tshekki, USA, Venäjä

HPK oli niukasti Ilvestä parempi Naisten Liigan lauantaikierroksella. Loppuluvut Tesomalla pelatussa ottelussa olivat 1–2. Ottelun voittomaaliksi osoittautuneen 0–2-maalin viimeisteli HPK:n Riikka Noronen. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

RoKin maalivahti Janika Järvikari oli täystyöllistetty Naisten Liigan lauantaikierroksen ottelussa HIFK:ta vastaan. Järvikarille merkittiin peräti 53 torjuntaa ottelussa, jonka HIFK voitti 6–0. HIFK:n tehopelaajat olivat Johanna Kemppainen (2+1) ja Anni Hietaharju (2+0). Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

TPS johti Naisten Liigan sunnuntaikierroksen ottelussa HPK:ta 1–0 ja 2–1, mutta hämeenlinnalaiset kirivät kotikaukalossaan päätöserässä 3–2-voittoon. Kaukalon tehokkain oli kaksi maalia viimeistellyt HPK:n Julia Liikala. Kuvat avautuvat isompina klikkaamalla. Kuvat: Jari Mäki-Kuutti.

Etsi sivustolta