HPK ja Kärpät kohtasivat U16 SM-karsintasarjassa toisen kerran tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen syyskuun lopulla oli päättynyt Oulussa HPK:n 5–4-voittoon. Lauantaina loppuluvut olivat samat ja jälleen vierasjoukkue juhli – Kärpät voitti jatkoajalle venyneen kamppailun maalein 5–4.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

Tampereella syntynyt Elli Suoranta aloitti Naisten Liiga -uransa Ilveksessä, jossa ehti vierähtää kolme kautta ennen kuin oli aika vaihtaa maisemaa. Kuluvaksi kaudeksi 18-vuotias Suoranta pakkasi tavaransa ja muutti 80 kilometriä etelään päin, kohteenaan Hämeenlinna. Uudeksi seuraksi valikoitui luonnollisesti hämeenlinnalainen HPK.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

HPK otti Naisten Liigan sunnuntaikierroksella 8–4-kotivoiton Lukosta. Voitto oli HPK:lle viides viimeisistä kuudesta ottelusta. HPK on sarjataulukossa sijalla neljä, Lukko kymmenentenä. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

HPK Hämeenlinnasta haki Naisten Liigan lauantaikierroksella 2–1-voiton Kuopiosta. Ottelun voittomaalin teki alivoimalla HPK:n Anniina Kaitala kokonaisajassa 59.48. Kotijoukkue KalPalle tappio oli kauden ensimmäinen, HPK:lle voitto puolestaan kolmas peräkkäinen. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

HPK oli niukasti Ilvestä parempi Naisten Liigan lauantaikierroksella. Loppuluvut Tesomalla pelatussa ottelussa olivat 1–2. Ottelun voittomaaliksi osoittautuneen 0–2-maalin viimeisteli HPK:n Riikka Noronen. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

TPS johti Naisten Liigan sunnuntaikierroksen ottelussa HPK:ta 1–0 ja 2–1, mutta hämeenlinnalaiset kirivät kotikaukalossaan päätöserässä 3–2-voittoon. Kaukalon tehokkain oli kaksi maalia viimeistellyt HPK:n Julia Liikala. Kuvat avautuvat isompina klikkaamalla. Kuvat: Jari Mäki-Kuutti.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

Naisten Liigan RoKi Rovaniemeltä pelasi viikonloppuna kaksi kotiottelua. Lauantaina vastustaja oli parempi selvin luvuin, mutta sunnuntaina kotijoukkue palasi voittokantaan.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

Oulun Kärpät katkaisi neljän ottelun pituiseksi venyneen tappioputkensa Naisten Liigassa kukistamalla lauantaikierroksella HPK:n maalein 3–1. Myös hämeenlinnalaisilla on ollut viime kierroksilla vaikeaa, tappio oli HPK:lle neljäs peräkkäin. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa Naisten Liigan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

HPK laukoi, Ilves teki tarvittavat maalit. Siinä ytimekkäästi U20 SM-sarjan perjantai-illan ottelun juoni. HPK:n maalivahti Niko Heikkilä torjui koko ottelussa vain yhdeksän kertaa, mutta joutui antautumaan kolmesti. Toisessa kenttäpäädyssä Ilveksen Topi Hänniselle laskettiin 32 torjuntaa. Ilves otti kauden viidennen voittonsa loppuluvuin 3–2.  Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa U20 SM-sarjan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

SaiPa Lappeenrannasta otti kotihallissaan keskiviikkoiltana neljännen peräkkäisen voittonsa U20 SM-sarjassa. SaiPa on pelannut kuusi ottelua ja voittanut niistä viisi. Viime kierroksilla SaiPan maalihanat ovat olleet auki, sunnuntaina kaatui JYP 7–2 ja keskiviikkona HPK 7–3. Yhteistyössä Ruutu – Ruutu tarjoaa U20 SM-sarjan ottelut suorina lähetyksinä.

Julkaistu kategoriassa 2020-21

Etsi sivustolta